Iltapäivätoiminnan sisarusalennus voisi tuoda ison avun perheille

26.03.2021

Isä ja lapset pelaavat korttia

Tamperelaisten Johanna Vanneksen ja Markku Myllylahden lapset 8-vuotias Verner sekä 7-vuotiaat kaksoset Fanny ja Vivian Vannes käyvät kaikki koulun jälkeen koulun iltapäivätoiminnassa.

-Lapset haluavat olla iltapäivätoiminnassa mukana, sillä siellä saa ulkoilla, askarrella ja syödä välipalaa. Lähes kaikki lasten kaveritkin ovat koulun jälkeen siellä. Ekaluokkalaiset tyttömme puhuvatkin, että ensin on oikeata koulua, sitten leikkiä, perheen äiti Johanna Vannes kertoo.

Iltapäiväpaikkaa haettaessa vanhemmat ajattelivat, että iltapäivä on pienille koululaisille pitkä aika olla ilman aikuista yksin kotona. Korona-ajan alettua perheen molemmat vanhemmat ovat kuitenkin olleet kotona etätöissä.

-Nyt työnteosta ei tulisi mitään, jos lapset olisivat kotona, kun me vanhemmat teemme töitä ja istumme etäpalavereissa. Iltapäivä menisi lapsilla helposti kännykällä ja tabletilla olemiseksi, Johanna miettii.

Kunnat saavat määritellä aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut itse, ainoastaan maksun kattohinta on määritelty laissa. Tampereella maksut eivät ole ylimmät mahdolliset, mutta eivät aivan halvimmastakaan päästä. Myllylahti-Vanneksen perheessä lapset ovat iltapäivätoiminnassa maksimissaan kolme tuntia päivässä, silloin lapsesta maksetaan 70 euroa kuukaudessa. Tampereella on käytössä 10 euron sisarusalennus. Siten kolmesta lapsesta kuukaudessa maksettava hinta on 70 + 60 + 60 euroa eli 190 euroa kuukaudessa. Ilman alennusta maksu olisi 210 euroa.

-Alennus on täällä nimellinen, sellainen kädenojennus, eikä siis vaikuttanut meidän päätökseen hakea lapsille paikkaa iltapäivätoimintaan. Osassa kaupungeista, kuten Oulussa ja Seinäjoella, sisarukset saavat iltapäivätoiminnan puoleen hintaan, siihen verrattuna tämä ei paljon lämmitä, Johanna toteaa.

Suomen Monikkoperheet ry pitää tärkeänä, että kunnat määrittelevät koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan maksut kohtuullisiksi ja että perheet saavat maksuista sisarusalennuksen, kun samasta perheestä iltapäivätoiminnassa on yhtä aikaa useampi kuin yksi lapsi. Järjestön vuonna 2018 tekemästä kyselystä selviää, että suurimmat syyt siihen, etteivät monikkoperheiden (perheet, joissa on kaksosia, kolmosia tai nelosia) lapset osallistu koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan, ovat taloudellisia.

-Esimerkiksi Oulussa on tultu hienosti vastaan perheitä, joissa on useita lapsia iltapäivätoiminnassa. Siellä sisarusalennus on 50 %. Tällaisesta alennuksesta on jo tuntuvaa apua perheen arkeen. Varhaiskasvatuksessa maksettavissa maksuissa sisarusalennus on käytössä. Olisikin linjassa, että sisarusalennus olisi käytössä myös koululaisten toiminnassa. Sisarusalennus olisi erinomainen osa perhemyönteistä politiikkaa, jota nyt peräänkuulutetaan tilanteessa, jossa perhetoivetta pohtivat voivat nähdä lapsiperhearjen haastavana, toteaa Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula.

Teksti: Raisa Ojaluoto

Lue lisää koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan sisarusalennuksesta (sisältää mm. valtuustoaloitteen)
Sisarusalennus mahdollistaa monikkoperheiden lapsille kohtuuhintaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan