Kotipalvelu on monikkoperheiden henkireikä

05.05.2021

Helsinkiläinen Satu Yrjänheikin ja Tigana Ndombelen perhe koki vuoden sisällä massiivisen määrän haasteita ja sopeutumista vaativia tilanteita. Perheen esikoislapset, kaksoset Emmabel ja Lorena syntyivät syksyllä 2019. Lasten ollessa noin puolivuotiaita perhe kohtasi yhdessä muun maailman kanssa koronakaranteenin. Pahimman koronasulun hellitettyä perheen kotiin tuli vesivahinko, joka pakotti perheen muuttamaan ensin hotelliin ja sieltä väliaikaisasuntoon.
Suurin osa perheen lähisuvusta asuu kaukana. Niinpä, kun perheelle tarjottiin neuvolassa mahdollisuutta lapsiperheiden kotipalveluun, monikkoperhe otti palvelusetelin vastaan hyvillä mielin. Lasten vauva-aikana perhe sai kotipalvelua ensin 30 tuntia, sitten vielä 20.
-Löysimme netistä pienen yrityksen, joka tarjosi kotipalvelua ja jonne kaupungilta saama palvelusetelimme kävi. Saimme sieltä kokeneen hoitajan, joka pärjäsi kahden vauvan kanssa kerralla. Yleensä kuitenkin toinen vanhemmista oli hoitajan kanssa. Hoitaja hoiti tyttöjä yksin korkeintaan 1-2 h ja yritimme nukkua silloin, koska kaksosten vauva-aikana yöunet jäivät katkonaisiksi, Satu Yrjänheikki kertoo.
-Monesti arjessa tieto siitä, että kotipalvelun työntekijä saapuu ylihuomenna, oli henkireikä jaksamiseen.
Korona-aikana kotipalveluapu katkesi. Uudestaan perhe pyysi kotipalvelua kesällä, kun kotiin tuli vesivahinko, ja arki ja asuminen menivät uusiksi.
-Muutimme tilapäisasuntoon Helsingin Pasilaan. Siellä perhettämme kävi auttamassa Helsingin kaupungin kotipalvelu. Hoitajilla oli tapana ottaa lapset ulos leikkipuistoon leikkimään. Lapsille myös kehittyi oma lempihoitaja. Sillä aikaa, kun lapset olivat ulkona, pystyin hoitamaan vesivahinkoon liittyviä käytännön asioita.
Erityiskiitoksen saa Helsingin kaupungin infektiotiimi, joka kävi hoitamassa perheen tervettä lasta, kun toinen lapsista oli flunssassa. Kotipalvelun työntekijä vei terveen lapsen leikkipuistoon. Infektiotiimi on ollut Helsingin kaupungin vastaus korona-aikaan perheille, joissa ollaan sairaana. Palvelua tarjotaan ainoastaan perheille, jotka ovat jo valmiiksi kotipalvelun asiakkaita.
Kotipalvelumaksu määräytyy tulojen mukaan. Helsingissä se on korkeimmillaan 10,90 € tunnilta. Yrjänheikki pitää hintaa kohtuullisena verrattuna siihen, että joskus perhe on etsinyt yksityistä lastenhoitoa, mutta sen hinta olisi ollut yli kolminkertainen.

2015 voimaan tullut sosiaalihuoltolaki on velvoittanut kunnat järjestämään kotipalvelua erityisessä tilanteessa oleville perheille. Monikkoperheet, eli perheet, joissa on kaksosia, kolmosia tai nelosia, ovat perheitä, joissa lisäapu on toisinaan jopa välttämätöntä sujuvan arjen takaamiseksi. Monikkoperheille vuonna 2017 toteutetun kyselyn mukaan monikkoperheen vanhemmat kaipasivat konkreettista apua lasten- ja kodinhoitoon, etenkin siivoukseen.
Perheet arvostivat sitä, että kotipalvelun työntekijällä oli herkkyys toimia perheissä tilanteen mukaan ja auttaa niissä tehtävissä ja tilanteissa, joissa apua tarvittiin. Palvelun ajankohdassa toivottiin olevan joustoa. Osa perheistä tarvitsisi apua myös virka-ajan ulkopuolella. Perheet toivoivat suurempaa joustoa siihen, mitä kotipalvelun aikana saa tehdä, olisi se sitten esimerkiksi asioilla käynti tai univajeisen vanhemman lepohetki.

Lue myös: Monikkoperheet toivovat perhelähtöistä kotipalvelua

Raisa Ojaluoto