Monikkoperhevalmennus

Yhdistyksemme toiminta-alueella järjestetään monikkoperhevalmennusta

Pirkanmaan Monikkoperheet ry:n valmennustoiminta

Järjestämme monikkoperhevalmennusta perheille, joissa odotetaan kaksosia, kolmosia tai nelosia. Valmennuksia järjestetään kolme-neljä kertaa vuodessa.
Valmennukseen on hyvä tulla ajoissa, jo raskauden puolivälissä. Seuraavien monikkoperhevalmennuksien päivämäärät löydät Tapahtumat-sivulta.

Valmennuskokonaisuuteen sisältyy kaksi tapaamista, joista ensimmäisessä teemana on monikkoraskaus ja -synnytys sekä toisessa monikkoarki. Yhden tapaamiskerran kesto on noin 2 tuntia.

Kun perheeseen tulee kerralla enemmän kuin yksi vauva, alkavat toiveet ja todellisuus käydä usein uudenlaista vuoropuhelua. Tulevien monikkovanhempien mielessä risteilee monenlaisia kysymyksiä, ajatuksia ja tunteita: iloa, huolta, ihmetystä, riemua, hämmästystä. Monikkoperhevalmennuksessa kuulet saman kokeneilta, miltä monikko-odotus ja arki monikkoperheessä tuntuu ja miten siitä selviää. Monikkovalmennuksessa tutustut myös muihin monikko-odottajiin, kuulet monikkovanhempien kokemuksia ja saat vertaistukea – saat tilaisuuden kuunnella, kysellä ja keskustella. 

Valmennus on maksutonta eikä se edellytä yhdistyksen jäsenyyttä.


Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella  (linkki, mikäli lomake ei lataudu), tai sähköpostitse monikkoperhevalmennus.pirkanmaa@gmail.com

Loading…


TAYSin monikkovalmennus

TAYS järjestää monikkoperheille oman valmennuksensa, jota suosittelemme lämpimästi. TAYSin valmennuksen pitää kätilö/sairaanhoitaja. Valmennukseen sisältyy myös kierros vastasyntyneiden teho-osastolla. Valmennukseen osallistumista suositellaan raskausviikoilla 20-30.
Lue lisää TAYSin nettisivuilta.