Kuinka pitää pää pinnalla, kun monikkoarki vie mukanaan?

05.11.2024

”Jos joku pystyy hanskaa tuplat niin se on kyllä te!” sanoi ystäväni, kun kuuli uutiset useammasta vauvasta.

Raskausviikkoja taisi olla huimat 10 kun varhaisultrassa selvisi, että vauvoja saattaisi olla tulossa kaksin kappalein. Yksi ensimmäinen asia mistä lääkäri kysyi, oli omien tukiverkkojen olemassaolo ja kehotti alkaa miettimään miten niitä saisi, jos ei ole. Mietin siinä hetkessä kaiken muun keskellä, että eikös tämä ole nyt hieman ennenaikaista ja onko avun korostaminen nyt hieman liioiteltua.

Näin viisi vuotta jälkikäteen sanoisin, että ei ollut. Vaikka meillä vauvavuosi oli helpohko, niin muistan vieläkin sen odotuksen tunteen, kun tiesin, että kunnan tukema hoitaja oli tulossa viikoittaiselle käynnilleen ja pääsin viettämään omaa aikaa arjen keskellä. Se tunne, kun sai keskittyä ”olemaan vain itselleen” oli aika…helpottava. Jälkikäteen tunnistan tuon ”olemisen vain itselleen” hermoston rauhoittumiseksi, jonka tärkeyden olenkin sittemmin oppinut.

Harmillisesti tuo kunnan tuki hoitoon loppui meidän tapauksessamme ehkä ennen kuin tarve sille olisi ollut suurimmillaan. Kävelemään oppiminen ja tahtoiät toivat elämään vauhtia, johon ei ole hidastumista näkynyt vaan päinvastoin. Arjessa on hyvin kaikki tunteiden kirjot päivittäin mukana ja tunteiden vuoristorata tekee kyllä kaikki loopit päivän aikana, melkein kaikilla meillä. Saatiin tukea lisää ja sen antaman vapaa-ajan aikana meidän piti järjestää itsellemme lastenhoitaja. Järjestettiin kerran, toisen ja varmasti kolmannenkin, mutta se säännöllisyys mitä olisi tarvinnut jäi kyllä siitä pois ja kun arkirumba otti vallan, tuntui haastavalta edes saada otettua sitä puhelinta käteen ja sovittua hoitajan kanssa aikaa, saatikka etsiä hoitajaa.

Olen aina ollut hyvä punnitsemaan mikä on itselle tärkeää ja milloin voin mennä sieltä mistä aita on matalampi, mutta yksi mahtava monikkouden tuoma vertaistuen kautta tullut oivallus on se, että joskus voi jopa mennä sieltä missä sitä aitaa ei ole ollenkaan. Mutta mitä se sitten tarkoittaa käytännössä?

Tiedän pääsääntöisesti ne omat must have-asiat, parisuhteen osalta nämä selvisivät siinä vaiheessa, kun meistä tuli ensimmäisen kerran perhe ja perheen laajentuessa onkin saanut määritellä näitä kaikilla tasoilla uudestaan eri komboille niin, että meillä kaikilla on hyvä olla ilman että uuvumme arjen alle. Meidän perheessämme kodissa harvoin on tavarat paikoillaan, sisustuslehtimäisiä kuvia ei oikein tahdo saada tiukasti rajattujen kuvakulmienkaan kanssa, mutta panostamme siihen, että arki soljuu, koti on pääsääntöisesti puhdas, pääsemme kaikki liikkumaan omien ja yhteisten harrastusten kautta sekä muut pienet asiat mitkä tekevät arjesta meidän näköistä.

Tunnistan (ja tunnustan), että tunnetaitoja meillä perheessä taitaa vielä opiskella kaikki – oma työmaa on siinä, miten pitää oma pää kylmänä, kun tunteet meinaa ottaa vallan ja lapset ei tee mitä on pyydetty sen tsiljoonannen kerrankaan jälkeen. Kymmeneen laskeminen ei toimi mulla, ehkä sataan auttaisi?

Paljon on auttanut, kun tietää mitkä ovat meidän perheen must win-tapaukset missä kannattaa vääntää ja mitkä on ne keissit missä voi mennä sieltä missä aita on matala tai sitä ei ole ollenkaan. Jos antaisin yhden konkreettisen neuvon tämän aiheen tiimoilta niin sanoisin, että buukkaa joko lapsenvahdin kanssa tai omaa aikaa seuraava kerta jo ennen kuin edellinen on päättynyt, näin jatkumo säilyy ja se seuraava kerta tulee ilman suurempia ponnistuksia. Auttaa kummasti arjessa jaksamisessa. 

Mira

Kolmen tytön äiti, joka tasapainottelee mielenkiintoisen IT-alan työn, vauhdikkaan perhearjen, parisuhteen ja oman ajan viidakossa vaihtelevalla menestyksellä. 

Lisätietoa erilaisista monikkoperheille saatavilla olevista arjen tukipalveluista löydät verkkosivujemme Mistä apua arkeen -osiosta.

Valtakunnallisista järjestöistä lastenhoidon välitysapua tarjoaa muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Kannen kuva: Ketut Subiyanto / Pexels