Isänpäivä-elokuva: tarina isyydestä, toivosta ja kaksosten rohkeudesta

06.03.2026

Isänpäivä on 6.3.2026 ensi-iltansa saava kotimainen lämminhenkinen ja koskettava draamakomedia. Pääsin katsomaan elokuvan pressinäytöksen ja samalla haastattelemaan päärooleissa olevia 14-vuotiaita Vilja ja Varpu Rintasta.

Aleksi Salmenperän käsikirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa rohkeat kaksoset lähtevät selvittämään isänsä tarinaa. Heidän päätöksensä sysää liikkeelle tapahtumaketjun, joka mullistaa isän elämän suunnan täysin. Elokuvassa on osattu yhdistää perhesuhteiden kipukohtia, vaikeita asioita arjen huumoriin, sekä toivoa, joka voi pilkahtaa odottamattomissa hetkissä. Isyys, ystävyys, ja elämän rajallisuus nousee esiin erityisen hienolla tavalla.

Keskeisissä rooleissa näyttelevät kaksostytöt Vilja ja Varpu Rintanen. Heidän aitoutensa, keskinäinen dynamiikka ja rohkeus toimia yhdessä tekevät tarinasta erityisen. Elokuva on onnistunut sekoittamaan kokeneita näyttelijöitä kuten Tommi Korpela ja Laura Birn, sekä ensikertalaisia, mikä luo elämänmakuisen ja vaikuttavan kokonaisuuden. Kuvausympäristöksi valittu Pelastusarmeijan asuntola ja siellä asuvat, itseään esittävät näyttelijät, vahvistavat realistista ja koskettavaa tunnelmaa.

Elokuva näyttää, miten kaksoset löytävät toisistaan voiman kohdata menneisyytensä ja lähteä äidin vastusteluista huolimatta etsimään isäänsä ja alkuperäänsä. On ilahduttavaa nähdä, miten kauniisti monikkouden erityinen side tuodaan esiin suomalaisessa draamassa.

Ensikertaa valkokankaalla

Esikoisroolejaan näyttelevät Varpu ja Vilja, roolinimiltään Aava ja Iines, kertovat haastatteluhetkellä kummatkin olevansa täynnä intoa viikko ennen ensi-iltaa.  Heille kaikki on ollut uutta, kivaa ja jännittävää. Päällimmäisenä on hyvä fiilis kaikesta yhdessä koetusta.

Tytöt päättivät hakea rooleja, kun äidin ystävä oli vinkannut ilmoituksesta, jossa etsittiin kaksosia elokuvaan. Kummatkin innostuivat heti ideasta. Kun tieto rooleista lopulta tuli, hetki oli unohtumaton:

– Tultiin just koulusta, äiti sanoi, että me päästiin siihen leffaan. Sitä oli vaikea uskoa. Meni hetki ennen kuin tajusi kunnolla, että me ollaan siellä.

Kaksosuus oli kuvauksissa korvaamaton etu

Samat ihmiset, kuten lasten ja nuorten näyttelijätyön valmentaja Minna Turunen, auttoivat ja opettivat heitä samanaikaisesti näyttelemisessä. Rooleihin luodut erilaiset luonteenpiirteet ohjasivat heidän näyttelemistään. Aava oli napakampi ja itsepäinen, Iines puolestaan kiltti äidintyttö. Roolit tuntuivat heistä tosi luontevilta, eikä eroja tarvinnut näytellä väkisin. He kertoivat oppineensa tuntemaan itseään vähän paremmin kuvausten kautta, kun roolihahmoilla oli sekä samaistuttavia piirteitä itseensä, sekä niitä piirteitä, mitkä eivät ole itselle luontaisia.

Kummatkin kokevat, että kaksossiskon kanssa näytteleminen toi kuvauksiin erityistä turvaa. Vilja ja Varpu harjoittelivat vuorosanoja kotona yhdessä. He olivat myös yhtä mieltä siitä, että oli hyvä, kun ei tarvinnut kokea yksin uusia asioita, eikä olla yksin jännityksen kanssa, kun aina oli oma sisko vierellä. Kuvaustilanteissa kaksosuus oli selvä etu, sillä jos esimerkiksi unohti vuorosanat, pystyi improvisoimaan ja auttamaan toista.

Heistä parasta yhdessä näyttelemisessä oli, kun tunsi kuvauksista entuudestaan jonkun ja oli aina joku, kenelle jutella. Jos oli esimerkiksi kohtauksia, missä he katsoivat toisiaan, niin he pystyivät pelkästä katseesta lukemaan toista. Kummatkin olivat yhtä mieltä, että oli suuri etu saada näytellä yhdessä.

Näytteleminen kiinnostaa yhä Viljaa ja Varpua, ja jos heille tarjoutuisi hyvä mahdollisuus päästä yhdessä uudelleen valkokankaalle, he tarttuisivat siihen innostuneena. Nyt 8.luokkalaisina heille koulu on kuitenkin ykkösprioriteetti ja tähtäimenä on lukio.

Väsymystä, iloa ja unohtumattomia hetkiä

Kuvaukset kestivät kaiken kaikkiaan noin kaksi kuukautta, jona aikana tytöille kertyi 15 kuvauspäivää. Kuvausjakso oli stressaava ja päivät olivat intensiivisiä. Vaikka he olivat usein väsyneitä kuvauspäivän jälkeen, heillä oli kuvauksissa tosi kivaa. Kuvauksista he saivat kertoa kavereille yleisesti, jottei koulukavereiden tarvinnut ihmetellä, miksi he olivat poissa koulusta.

Kuvauspäivät olivat tyttöjen mukaan melko samanlaisia. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli kuitenkin kuvaus sairaalan katolla, jolloin he joutuivat heräämään kolmelta yöllä kuvauksiin.

– Kyllä mä muistan, että silloin yritti mennä hirveän aikaisin nukkumaan, mut ei tullut uni ja kaikkea stressasi, mut kyllä ne sit hyvin meni.

Varpusta ja Viljasta taekwondokohtaukset olivat erityisen kivoja kuvattavia, sillä niissä he pääsivät tutustumaan muista seuroista tuleviin, samanikäisiin harrastajiin. Kaksoset ovat treenanneet taekwondoa vuosia ja nousseet lajin lupaavien nuorten joukkoon. Nyt he ovat siirtyneet potkunyrkkeilyn pariin.

Haastattelun lopussa tytöt haluavat nostaa esiin jotain tärkeää:

– Kaksosuudessa on tosi paljon hyvää. Olemme sikahyviä jakamaan asioita ja kaksosuudesta on tullut paljon taitoja, joita ei ehkä saisi, jos ei olisi kaksonen. Ja ei me oltais päästy tähän rooliin, jos ei oltais kaksosia.

Vanhemmat ylpeinä

Kaksostyttöjen äiti Viivi Rintanen kertoo olevansa suunnattoman ylpeä Varpusta ja Viljasta. Hän seurasi ihaillen kuvausten ajan, kuinka heidän silloin 13-vuotiaat esikoistyttäret olivat löytäneet intohimonsa näyttelemisestä. He hoitivat vastuullisesti, suurella sydämellä ja kovalla työllä rehkien kuvauspäivät, sekä hoitivat rinnalla hienosti koulutyönsäkin. Viivi ei voi käsittää, miten upea juttu tämä elokuva on tytöille ja heidän koko perheelleen.

Jonna Lindqvist
Suomen Monikkoperheet ry:n artikkelityöryhmän jäsen