Asenne ja tietämys ratkaisevaa monikkosisarusten yksilöllisyyden tukemisessa

01.03.2021

Tässä blogikirjoituksessa tarkoituksenani on palata 2.2.2021 Kaksosten päivän tiedewebinaarin ennakkokysymyksiin, joiden käsittelemiseen ei jäänyt aikaa. Tuon kirjoituksessa esille vastauksia oman kokemukseni ja pro gradu –tutkielmastani, Minä haluan olla maailman ainoa minä – Monikkosisarusten yksilökokemus elämän eri vaiheissa, esiin tulleiden kokemusten pohjalta. Monikkosisarukset herättävät mielenkiintoa ja usein törmätäänkin kysymykseen telepaattisuudesta ja mystisestä yhteydestä toisiinsa nähden, mutta eri tutkimukset osoittavat, etteivät monikkosisarukset ole sen telepaattisempia kuin tavalliset sisaruksetkaan. Yhteinen kokemusmaailma, elämäntilanteiden samanaikaisuus ja kehityksellinen samanaikaisuus eivät voi olla vaikuttamatta suhteen luonteeseen ja tästä syystä usein suhde onkin tiiviimpi ja se koetaan syvempänä kiintymyksenä, mutta suurimmalta osin monikkosisarukset ovat tavanomaisia ja samanlaisia kuin muutkin ihmiset. Yhtälailla samanlaisia kokemuksia telepaattisuudesta voi olla myös hyvillä ystävyksillä, mutta tämä ei herätä samanlaista mielenkiintoa kuin monikkosisarusten kohdalla, joihin halutaan liittää mystisyyttä.

Monikkosisarusten yksilökokemus on kasvattajien vastuulla. Yksilöllinen tukeminen konkreettisesti lähtee nimeämisestä, vaatetuksella viestimällä erilaisista yksilöistä, erillisistä kauppareissuista, erivärisistä omista tavaroista, esimerkiksi saksista, erilaisista koulurepuista, puhuttelemalla nimillä, ei kaksosina, kolmosina, tuplina tai triploina, ei toistamalla kliseitä, kyseenalaistamalla ja tiedostamalla median luomaa vääristynyttä tai marginaalista mielikuvaa monikkosisaruksista. Merkitystä on myös kasvattajien asenteilla, tietämyksellä ja halulla oppia aidosti tuntemaan monikkosisarukset erilleen. Myös ammattikasvattajat voivat sortua niputtamiseen ja asettavat joissakin tapauksissa monikkosisarukset eriarvoiseen asemaan muihin oppilaisiin nähden ja näin jo vaikeuttavat lähtökohtaisesti yksilön kykyä tiedon konstruointiin ja oppimishalukkuuteen ja motivaatioon. Kodin ja koulun erilaisista suhtautumistavoista voi syntyä ristiriitoja. Tällöin odotetaan koululta kykyä huomioida yksilöllisyys ja persoonallisuus myös monikkosisarusten kohdalla. Esimerkiksi kaksosuuden kohtaaminen opettajassa saattaa aiheuttaa hämmennystä ja tieto kaksosuudesta johtaakin siihen, että erottaminen vaikeutuu tai tunnistamisessa tapahtuu taantuminen ja toisaalta monikkosisaruksen itse pyrkiessä helpottamaan erottautumistaan, sillä ei olekaan toivottavaa vaikutusta, jolloin pettymystä monikkona kohtelemisesta voi olla vaikeaa hyväksyä, kun perheessä yksilönä kohteleminen on ollut normaalia ja tavoitteellista.

Pohdittaessa, miten monikkolasten erillisyyttä ja itsenäistymistä voidaan tukea muutoinkin kuin erottamalla sisarukset omille luokilleen koulussa, jää usein huomioimatta se, kuinka tärkeää olisi selvittää opettajan tietoisuutta roolistaan yksilöidentiteetin rakentumisessa. Ehkä kyse ei olekaan aina tunnistamisvaikeuksista vaan opettajan tahtotilasta oppia tuntemaan oppilaansa yksilöllisesti. Opettajan olisi hyvä tunnustella omaa ennakkosuhtautumistaan monikkosisaruksiin, minkälainen asenne hänellä itsellään on ja kuinka tietoinen hän on yksilönä kohtelemisen tärkeydestä ja sen vaikutuksista monikkosisaruksen identiteettikäsitykseen. Ja myös tuntea oman luokkansa asenne monikkosisaruutta kohtaan, koulun ilmapiiriä ihannoivasta vai yksilöidystä asenteesta, jotta vältyttäisiin myös mahdolliselta koulukiusaamiselta tai tunnistettaisiin ongelmia ajoissa ja ihan pelkästään minimoitaisiin ajattelemattomuudesta syntyviä negatiivisia kokemuksia. Monikkosisarukselle täytyy jäädä tunne, että oma opettaja ihan aidosti ja oikeasti haluaa yrittää ja oppia tuntemaan monikkosisarukset erilleen, eikä kokemus jää yhtenä pakettina kohteluna tai tunne, että arvosana on kahden tai kolmen oppilaan keskiarvo.

Muiden suhtautumiseen vaikuttaa pitkälti myös se, miten oman monikkosisaruudestaan johtuvan samankaltaisuutensa tai yhdennäköisyytensä on itse hyväksynyt ja kuinka tätä prosessia on käsitellyt. Ihan aitoa ärsyyntymistä ja suuttumista nousee myös siitä, että monikkosisaruksien yksilöitymisestä kannetaan niin suurta huolta tai siihen halutaan kiinnittää paljon huomioita, ”että me osataan ihan itsekin kyllä yksilöityä.” Hyvä, että osataan! En epäile sitä silloin yhtään, kun monikkosisaruuteen suhtaudutaan heidän syntymästään asti luonnollisena asiana ja heidät huomioidaan ja heitä kohdellaan yksilöinä ja yksilöllisesti tavallisen ihmisen tavoin.

Tiina Jalava
KM

Kuva: Hagelstam & Co