Isovanhemmuutta kahden maan välillä
15.10.2026
Olimme jo ehtineet jonkin aikaa unelmoida isovanhemmuudesta, kunnes kolmen kuukauden sisään saimme kolme lastenlasta. Joulukuussa syntyi ensimmäinen lapsenlapsemme poikamme perheeseen ja maaliskuussa kaksostytöt tyttäremme perheeseen.
Yhtäkkiä ihania pienokaisia olikin meillä sylintäydeltä. Ensimmäiset puoli vuotta kaksostyttöjen elämästä asuimme lähietäisyydellä tyttäremme perheestä, joten saimme nauttia ihanista isovanhemmuuden iloista viikoittain.
Näimme lähietäisyydeltä, kuinka paljon työtä vanhemmilta vaatii pienten kaksosten hoito, ja pyrimme olemaan mahdollisimman paljon rakkaittemme tukena ja apuna.
Kun isovanhempien silmäterät olivat puolivuotiaita, muutti tyttäremme perhe Sveitsiin. Enää emme voineet ajella puolen tunnin matkaa tapamaan lapsenlapsiamme. Tapaamiset pitenivät ja ikävä kasvoi.
Siinä vaiheessa päätimme, että haluamme kaksostyttöjemme muistavan meidät pienestä pitäen ja haluamme edelleen olla tiiviisti mukana heidän elämässään, sekä seurata myötäeläen heidän kehittymistään ja kasvamistaan. Päätimme, että tapaamme heitä vähintään joka toinen kuukausi, johon elämäntilanteemme sopii aikataulullisesti.
Isovanhemmuuden opettelussa on omat ihanat uudet haasteensa, ja kaksosten kanssa tulee huomioida, että he ovat kaksi erilaista persoonaa ja erilaista temperamenttia. Se on tässä tapauksessa omalta osaltaan myös isovanhemmuuden rikkaus ja etuoikeus. Kaksostyttöjemme kehitys kulkee eri osa-alueilla omaa tahtiaan. Sen tukeminen molempien lasten osalta vaatii oman osansa myös meiltä. Tasapuolisuus ja molempien lasten yhdenvertainen huomioiminen on mielestämme erittäin tärkeää. Isovanhempien sylit ovat avoinna aina tarvittaessa molemmille.
Ilmasilta Sveitsiin
Lennot Suomen ja Sveitsin välillä toimivat niin, että kun edelliseltä matkalta saavutaan Suomeen, seuraava varaus tehdään pikaisesti. Toki tyttäremme perhe on vieraillut näiden viimeisen kahden vuoden aikana myös Suomessa esimerkiksi joulun aikana ja kesälomilla.
Sveitsissä pääsemme tutustumaan lastenlastemme arkeen, sillä otamme silloin mahdollisimman paljon vastuuta heidän hoidostaan, joten viemme ja haemme heitä myös arkipäivinä päiväkodista.
Sveitsi on mitä mainion sijainniltaan yhteisille automatkoille. Olemme vierailleet sieltä käsin paitsi Sveitsin hienoissa kaupunki- ja vuoristokohteissa myös Ranskassa ja Saksassa. Automatkoilla vuorollaan toinen meistä isovanhemmista toimii takapenkillä viihdyttäjänä.
Silti ikävä on kuitenkin toistuvasti mielessämme. Mutta isovanhemman ikävä on ihan omankaltaistaan ikävää. Sellaista, että kaipaa pieniä käsiä kaulan ympärille, tuttua naurua ja sitä ihanaa ääntä, joka sanoo: ”Nanna ja Pappa”.
Kaksikielisyys
Alun perin ajattelimme, että oman haasteensa Sveitsiin muutossa asettaa lastenlastemme kanssa sveitsinsaksa, jota lapsenlapsemme kuulevat päivittäin niin isältään, hänen lähisukulaisiltaan, tyttären perheemme sveitsiläisiltä ystäviltään kuten myös jatkuvasti arjessa päiväkodissa ja Sveitsissä yleensäkin. Tyttäremme puhuu kuitenkin lapsilleen koko ajan suomea, ja kaksikielisyys on kulkenut lastenlastemme elämässä syntymästä asti. On uskomatonta seurata, kuinka tällä hetkellä erinomaisessa kielenkehitysvaiheessa olevat lapset pystyvät muuttamaan puhekielen tarvittaessa suomen ja sveitsinsaksan välillä.
Meille isovanhemmille he puhuvat suomea Sveitsissä samoin kuin äidilleen, mutta paikallisille kieli kääntyy nykyisessä kotimaassa sujuvasti. Suomessa ollessaan he sitten kommunikoivat automaattisesti suomeksi enonsa perheelle ja muille sukulaisille.
Sveitsiläinen arkipäivän rytmi
Sveitsiläinen arki kokonaisuudessaan näin sivusta seuraavien isovanhempien silmin vaikuttaa kohtuuttoman kiireiseltä ja työntäyteiseltä. Ne tuntuvat meidän mielestämme myös raskailta lapsille, mutta toki lapset ovat globaalisti sopeutuvaisia lähes kaikkeen. Aikuisten työpäivät ovat selkeästi pidempiä kuin Suomessa, joten lasten päivähoitopäivien pituuskin venyy helposti yli iltakuuden.
Erikoiselta vaikuttaa näin kasvatusalalla pitkän uran työskennelleiden isovanhempien silmin myös koululaisten arki, missä päiväsaikaan pidetään kahden tunnin tauko ilman ilmaista kouluruokailua, ja koulupäivät venyvät alaluokkalaisillakin paljon pidemmiksi kuin Suomessa.
Sveitsissä ollessamme viemme lapsenlapsemme päiväkotiin yhdeksäksi ja haemme heidät viimeistään klo 16. Normaaliarkena heidän päivänsä hoitopaikassa venyy vanhempien työpäivien takia huomattavasti pidemmiksi. Tiistaisin lapsenlapsemme ovat normaaliarkena sveitsiläisten isovanhempiensa hellässä hoidossa kotonaan, mutta olemme omineet sen päivän itsellemme niinä päivinä, kun olemme itse paikalla.
Vaikka välimatkaa on ja tapaamisia ei ole yhtä usein kuin toivoisimme, ei isovanhempien rakkautta mitata yhdessä vietettyjen päivien määrällä. Tärkeintä on, että lapsi tietää olevansa rakastettu, odotettu ja tärkeä.
Uskomme, että lapsenlapsemme eivät myöhemmin muista, mitä heille ostettiin, mutta he muistavat tunteen. Sen, miltä tuntuu tulla rakastetuksi, sen turvallisen sylin, sen naurun ja sen, että joku on aina niin onnellinen nähdessään heidät.
Nanna & Pappa
Suomessa vietetään isovanhempien päivää joka vuosi lokakuun kolmantena lauantaina.
Vuonna 2026 päivää juhlitaan 17.10. Lue lisää Valli ry:n sivuilta.