Kaksosten isosisarusten huomiointi

09.08.2024

Meidän esikoisemme oli pitkään se ainokainen. Pieni hento ja herkkä lapsi, joka päätti täräyttää maailmaan pari kuukautta ennen laskettua aikaa aiheuttaen aikamoisen shokin kaikille. Hän oli juuri täyttänyt 2 vuotta, kun saimme tietää perheeseen saapuvan uusia tulokkaita ja vielä kaksin kappalein.

Alkuraskaus sujui ihan kivasti pienten raskausvaivojen ohella. Raskauden konkretisoituessa aloimme puhumaan tulevista vauvoista ja odottelemaan heitä innolla. Itselläni samanaikaisesti alkoi kasvaa suuri pelko – kuoleman pelko. Olin traumatisoitunut esikoisen syntymästä, jossa olin varma kuolevani ja raskausaika alkoi muuttua innostuksesta henkiseen kamppailuun. Itkeskelin hormonipäissäni, miten esikoinen tulisi ikinä pärjäämään ilman äitiään, jos kuolisin.  Pakko myöntää, etten kovinkaan paljoa muista esikoisen läsnäolosta tuohon aikoihin. Olin ollut ensimmäiset vuodet #1 hoitaja hänelle ja pakostakin joutui hän hyväksymään isän myös yhdeksi hoitajaksi, jonka kanssa aamuisin lähdettiin tarhaan ja joka valmisti ruuan pöytään halusi hän tai ei.

Onneksemme kaksosten raskausaika päättyi hyvin, jopa paremmin kuin esikoisen kanssa. Olin vauvojen syntyessä noin viikon verran sairaalassa. Pisin aika ikinä erossa esikoisesta. Kotiin saapuminen sujui rauhallisesti ja ihmettelimme ja ihailimme pikkuisia tuplavauvoja. Aika pian tuo ihailu muuttui sairastelukierteeseen. Oli helmi-maaliskuun taite ja pian saimme niin flunssan, märkäruven, rintatulehduksen kuin noronkin. Esikoisella oli kova ikävä äitiä eikä 2,5-vuotias pystynyt ymmärtämään miksi pahimpina sairastelupäivinä oli pysyttävä hieman etäällä äidistä ja vauvoista.

Käsidesi ja desinfiointiaineet olivat kovassa käytössä. Ensimmäiset neljä kuukautta oli aikamoista vuoristorataa valvottujen öiden vuoksi. Oli sovittu lasten isän kanssa, että hän keskittyy ensisijaisesti esikoiseen minun hoitaessa varsinkin koliikkista vauvaa. Kotipalvelua yritettiin käynnistää tuohon aikoihin, mutta flunssat sun muut vierailivat meillä tasaiseen tahtiin, jolloin lisäkädet jouduttiin perumaan. Kesä alkoi lähestyä ja väsymys painoi kaikkia. Onneksi saimme lopulta kotipalvelusta vakkarihoitajan, jolla ei vielä silloin ollut kokemusta pienistä vauvoista.

Vauvojen rytmi alkoi neljän kuukauden iän jälkeen tasoittumaan ja pystyimme suunnittelemaan päiviämme hieman ennalta. Hoitajan tullessa tutuksi päädyimme kaksi kertaa viikossa viettämään esikoisen kanssa aikaa ulkona puistoillen. Tuo oli niitä harvoja hetkiä, kun hän sai keskittyä olemaan jälleen keskipiste vanhemmilleen. Saimme järjestettyä jopa yhden reissun Muumimaailmaan kolmistaan, kun vauvat jäivät turvallisen sukulaisen hoitoon yöksi. Nautimme Caribian kylpylästä ja muumien seikkailuista. Taisi olla meille kaikille vuoden kohokohta.

Arki alkoi pyöriä omalla painollaan. Esikoinen oli alkanut käyttäytyä kuitenkin hyvin vauvamaisesti. Hän halusi käyttää vaippaa, tuttia ja tuttipulloa. Kaipa hän näki, kuinka vauvat saivat kaikkien varsinkin vanhempien huomion ja halusi olla yksi vauvoista. 

Kaksosista alkoi kehkeytyä liikkuvia olentoja. Esikoinen oli iso apuri, milloin vaipan vaihdossa ja milloin syöttäessä. Esikoinen ei ollut kovinkaan mustasukkainen. Hänellä oli vain ajoittain ikävä äitiä, kun äitillä oli kädet täynnä.

Kaksosten ensimmäisten vuosien aikana esikoinen kiintyi sisaruksiinsa kovasti. Kaikki kolme pääsivät samanaikaisesti yökylään mummille ja aina oli kaveria ja seuraa. Tämä on ollut suurin ilo, varsinkin äidin ollessa usein väsynyt ja uupunut. Lapset pääsivät samaan tarhaan, joka oli lottovoitto. Esikoiselle muutokset arjessa eivät olleet kuitenkaan helpompia asioita ja hän oli vieraille hyvin sulkeutunut. Uudessa tarhassaan pikkusisarukset toivat kuitenkin turvaa viereisessä ryhmässä.

Kaksosista kasvoi hyvin omatoimisia ja fyysisesti ketteriä. Esikoisen ollessa arka kokeilemaan asioita, rohkaistui hänkin nähdessään siskojensa esimerkkiä. Kolmikko oppi monia asioita samanaikaisesti, kuten itse keinumaan ja samalla sai isosisko olla myös opettamassa joitakin taitoja pikkusille.

Aloimme panostamaan enemmän perheen yleiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen käydessämme ensin pohjalla ponnistamassa. Kaoottinen pikkulapsiarki alkoi muuttua tasaiseksi ja normaaliksi lapsiperhearjeksi ja vanhempien työnjako tasaantui. Esikoinen oli jo 5-vuotias ja kaksoset 3-vuotiaita.

Olimme nyt kuitenkin uuden ääressä, jossa esikoinen ei halunnut enää tehdä mitään ilman sisaruksiaan. Heistä tuli kolmikko, jotka olivat aina yhdessä. Tuleva vuosi toisi jälleen muutoksia arkeemme sillä aloimme valmistautumaan eskariin. Esikoinen ei ole vielä täysin vakuuttunut, että tämä olisi hyvä juttu, elleivät sisaruksetkin aloittaisi koulupolkuaan hänen kanssaan.

Tulevat kuukaudet ennen eskarin alkua saamme panostaa esikoisen huomioimiseen uudella tavalla ja tehdä asioita yhdessä perheenä, mutta lisäämään myös pieniä esikoisen omia ”ison lapsen” juttuja, jotta hänen näkemyksensä omista kyvyistään vahvistuisivat ja hän huomaisi, ettei aina tarvitse pikkusiskojaan kaikkialle mukaansa. Sillä hän pärjää kyllä itsekin.

Listassa on ainakin uimassa käymistä, kaupoilla käymistä ja jos oikein hyvä tsägä käy niin hän pääsee yökylään pitkästä aikaan yksin. Näiden reissujen huomioiminen vaatii hieman itseltäkin ylimääräistä suunnittelua, koska arki on aika mielekästä nykyään. On niin mukavaa, kun lapsista on toisilleen seuraa ja lapsikavereita treffatessa kaikki soljuu helposti. Tosin kaikkea on oltava kolme kappaletta, oli se sitten uudet värityskynät tai paita. Emme ole vielä valmiita taklaamaan kaikkia niitä huutoja yhden lelun vuoksi. Ehkä ensi vuonna sitten.

Oona

Kannen kuva: Pexels / Pixabay