Kaksosten teini-ikä – tuplasti tunarointia vai hormonien harmoniaa?

16.10.2023

Terkkuja teiniluolasta, osa 2

Mitä vanhemmaksi tuplapoikani ovat kasvaneet, sitä pienemmäksi on tuntunut kaksosuuden merkitys perheessämme muuttuvan. Kunnes nyt murkkuiän jysähtäessä päälle tiedostan taas kirkkaasti: kotonani asuu kaksi jo kohdussa keskenään liittoutunutta, nyt teiniluolaansa linnoittautuvaa sisarusta. Mikä tekee kaksosten teini-iästä erityisen?

1. Kaksi skenaariota

Kaksosten murrosiästä on karrikoiden kaksi eri näkemystä. Tuplat joko kokevat (erityisen sisarussuhteensa vuoksi) murrosiän myrskyt ja myllerrykset kymmenkertaisina tai samanikäinen sisarus vierellä tasoittaa ja helpottaa molempien murrosiän läpikäymistä. Molemmissa näkemyksissä on varmasti osatotuutensa. Toivottavasti meillä ja teillä päästään nauttimaan myös jälkimmäisestä ennusteesta.

2. Kehitystä samaan vai eri tahtiin?

Kaksosten murrosiän kehitystahti ja alkamisajankohta voi olla hyvin yksilöllinen, etenkin jos kyseessä on tyttö-poika-pari tai epäidenttiset samaa sukupuolta olevat kaksoset. Varmaa tuplien murkkuiässä on kuitenkin se, että sisaruksen kehitystä seurataan suurennuslasilla. Tässä vanhemman tulee olla kieli keskellä suuta.

Identtiset kaksospoikani ovat vertailleet ja kisailleet samanaikaisesta kehitystahdistaan huolimatta läpi lapsuuden ja pienetkin paino- ja pituuserot ovat voineet saada suuren painoarvon. Murrosikä on lopulta vain jatkoa sille, kun päiväkoti-iässä kiukutellaan, kun veljeltä irtoaa maitohammas ensimmäisenä.

Mutta miten tukea aikaisemmin kehittyvää tai myöhemmin kukkaan puhkeavaa kaksosta? Siinä ei taida auttaa muu kuin jokaisen teinin kohdalla eli lohduttaminen: jokaisella murrosiän muutokset tapahtuvat yksilöllisesti, omana aikanaan ja ottavat oman aikansa. Esimerkiksi poikien kohdalla samoihin miehen mittoihin voi kasvaa niin varhain kehittyvä kuin myöhään kypsyvä poika.

3. Tuki ja turva vai yhdessä pahoilla teillä?

Kun poikani aloittivat yläasteen, minua jännitti. Siirtymästä lapsuudesta nuoruuteen teki vanhemman näkökulmasta kuitenkin helpomman se, että heillä on toisensa. Pojilla on toisensa oman kehon ja mielen muutosten keskellä ja heillä on toisensa myös muiden nuorten ja avautuvan maailman edessä. Tuntuu turvalliselta, että veljekset kulkevat yhdessä jaetussa kaveripiirissä. Samalla kuitenkin muistutan itseäni siitä, että heitä tulee rohkaista myös omien ystävyyssuhteiden ja ympyröiden luomiseen.

Tiiviin liiton kääntöpuoli on vastuunsiirto. Vai onko teillä vältytty hokemilta ”En se minä ollut”, ”Toi sen teki” tai ”Toi se oli”? Tämän jälkeen selvität salapoliisina tapahtumien kulkua, jotta saat oikean sisaruksen kantamaan vastuunsa.

Meidän huushollissa toinen teini on jo toteuttanut ensimmäiset tolvailunsa. Vaikka molempia sisaruksia ei tietenkään voi vastuuttaa vain toisen tekemistä asioista, niin saattaa olla viisasta käsitellä tapahtunut erikseen molempien kanssa. Ehkä kaksoset myös oppivat toistensa virheistä? Sormet ristissä ainakin toivon, että ihan samoja hölmöilyjä ei tarvitsisi kummankin tehdä.

4. Irtautuminen kaksossisaruksesta repivää vai tervettä?

Se, mikä kaksosten murrosiästä lopulta tekee erityisen, on tiiviin sisarussuhteen lisäksi siitä irtautuminen. Murrosiän yksi tärkeimmistä tehtävistä on irtautua vanhemmista ja etsiä omaa identiteettiä. Kaksosilla tähän tulee tuplakerroin. Vanhempien lisäksi teinituplat alkavat irtautua myös toisistaan ja rakentaa vahvemmin omaa yksilöllisyyttään.

Omien poikieni kohdalla muistan elävästi, kuinka leikki-ikäisenä toinen heistä rohkaistui aiemmin itsenäisiin pihaleikkeihin, kun toinen vielä tarrautui lahkeisiini ja nyyhkytti, ettei halua veljensä menevän yksin ulos. Myös murkkuiässä irtautumisessa voi olla eritahtisuutta. Toinen sisarus saattaa haluta toimia vielä tiiviimmin kaksikkona, kun toista jo kutkuttelee omat jutut ja perheen ulkopuolinen maailma.

Miten vanhempana tasapainoilla sisarussuhteen tukemisen ja itsenäistymiseen kannustamisen välillä? Itseäni lohduttaa tieto, että sisarusten yhteys kyllä kestää irtioton ja erillisyyden. Myös kaksosten vanhempi, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on kertonut omista kaksospojistaan, että he ovat läheisiä toisilleen, mutta erillisyyttä ja omaa identiteettiä on pitänyt hakea nuorena aikuisena ulkomailta asti.

5. Fyysinen läheisyys – päättyykö se teini-ikään?

Itselleni kaikkein palkitsevinta kaksosten äitinä on ollut seurata lasteni läheisyyttä. Potkumatsit on aloitettu jo mahassa, on pötkötetty samassa pinnasängyssä, hihkaistu parin tunnin eron jälkeen hervottomaan jälleennäkemisen riemuun, on painittu ja käperrytty kylki kylkeen pelaamaan. Millaiseksi tämä kaikki muuttuu murrosiässä?

Samalla lailla kuin lapsen ja vanhemman läheisyys muuttuu, niin kokee kaksostenkin läheisyys muutoksia teini-iässä. Oman kehon muutokset voivat antaa tilaisuuden tiiviissäkin sisarussuhteessa ottaa vähän välimatkaa omaan kaksossisarukseen.

Silti murkkunakin meidän poikaset rötkähtävät sohvalle vierekkäin ja ottavat pelikentällä kontaktia. On vaikea kuvitella, että lapsuuden ja nuoruuden luontainen läheisyys muuttuisi aikuisenakaan vain metrin etäisyydellä toimimiseen. Mieleni maalaa veljekset miehenkin mitoissa taputtamaan toisiaan olalle ja ottamaan toisistaan leikkimielisesti mittaa.

Laura Vähäsarja
Kirjoittaja on viestinnän asiantuntija & vauhdikkaiden identtisten teinipoikien äiti, jolle vanhemmuus on helpompaa teoriassa kuin käytännössä.

Blogin aloituksen kuvituskuva: Unplash/ Jose Leon


Ps. Kiinnostuitko laajemmin monikkojen teini-iästä?

Väestöliiton sivuilta löydät mielenkiintoisia lastenpsykiatrian emeritaprofessori Irma Moilasen haastatteluvideoita monikkojen teini-iästä kuten:

Mitä tehdä kun kaksoset tai kolmoset liittoutuvat keskenään vanhempaa vastaan?

Miten tukea monikkolapsen yksilöllisyyttä, kun toinen haluaa irtautua sisaruksesta?

Mitä tehdä, jos kaksoset ihastuvat samaan henkilöön?

Tutustu myös Kohti nuoruusikää -oppaaseen.