Ohjaajana oman kaksossiskon kanssa

01.09.2023

Juttu on julkaistu Monikkoperheet-lehdessä 3/2022

Siiri ja Sara päätyivät lapsuuden harrastusten kautta omaan nuorisoseuraansa ohjaajiksi. Vaikka yhdessä ohjaaminen on idearikasta, ohjaajina he ovat erilaisia.

Harrastukset yhdistivät Siiriä, 28, ja Saraa, 28, jo lapsuudessa. Omalta kylältä Kerkkoosta löytyi monia harrastuksia, jotka identtiset kaksoset saivat valita itse. Urheilulajeiksi valikoituivat tanhu, sähly ja yleisurheilu.

Kun isosisko Lauraelinan kanssa haluttiin perustaa bändi, jokainen valitsi eri soittimen: Sara kitaran, Siiri rummut ja Lauraelina pianon. Kaksosille yhdessä toimiminen oli tärkeää.

− Ihmettelimme toisia kaksosia, jotka halusivat olla esimerkiksi eri luokilla, Siiri ja Sara toteavat.

Harrastukset yhdistivät

Peruskoulun jälkeen koulutusvalinnat veivät kaksosia eri suuntiin, kun Sara lähti opiskelemaan lähihoitajaksi ja Siiri päätyi lukioon. Toisen uudet kaverit aiheuttivat pohdintaa, joskus kateuttakin.

− Oli vaikea hyväksyä, ettei tiennyt toisen asioista kaikkea tai tuntenut kaikkia toisen kavereita, Siiri ja Sara toteavat.

Kerkkoon Nuorisoseurassa yhteisenä harrastuksena säilyi kansantanssi. Tanssin kautta syntyi ensikosketus ohjaamiseen 13−14-vuotiaana: ensin apuohjaajina vuoden verran ja ohjaajakoulutuksen jälkeen 3−4-vuotiaiden tanssinohjaajina.

Sisarukset ovat yhdessä ohjanneet lapsille ja nuorille myös kokkikerhoa, musiikkiliikuntaa, kansantanssia ja monitoimikerhoa, sekä pitäneet lasten ja nuorten toimipisteitä ja suunnitelleet ja toteuttaneet nuorisoseuran tapahtumia.

Yhteiset ajatukset auttavat ohjaamisessa

Pariohjaamisessa Siiri ja Sara tukevat toisiaan varauksetta. Kaksossiskoon on helpompi luottaa kuin muihin ohjaajapareihin, koska he ikään kuin jakavat samat ajatukset.

Kun ohjataan yhdessä, tiedän, mihin Sara on menossa harjoituksen kanssa ja mitä hän hakee, osaan tukea Saran ohjausta. Vieraampien ohjaajien kanssa ei voi puuttua samalla tavalla, koska ei tiedä, mitä toinen ajattelee, toteaa Siiri.

Saran mukaan myös yhteisellä suunnittelulla on merkityksensä.

− Siirin kanssa aikaa on käytetty paljon enemmän suunnitteluun kuin vieraamman ohjaajan kanssa. Ohjaaminen sujuu, kun molemmat tietävät tarkasti, mitä on suunniteltu.

Idearikkaat kaksoset innostavat toisiaan suunnittelussa, innostuvat toistensa ideoista ja käyvät niitä läpi yhdessä. Jos jokin ei toimi, välitöntä palautetta annetaan puolin ja toisin.

Ohjaustavat täydentävät toisiaan

Roolit ohjaamisessa ovat jakautuneet luontevasti, mutta ohjaajina sisarukset ovat erilaisia: Sara ottaa vastuuta ja muistaa yksityiskohtia, Siiri pitää hauskaa ja luo fiilistä.

− Roolit täydentävät toisiaan, ja ohjattavat tietää, kummalta kannatta mitäkin kysyä, toteavat Siiri ja Sara yhdessä.

Vaikka nykyään sisarukset ohjaavat eri ryhmiä, he ovat toisilleen tärkeä tuki, jolta saa etenkin haastavien ohjaustilanteiden jälkeen tärkeää vertaistukea.

Ohjaaminen on läsnä myös molempien työelämässä. Siiri hakeutui tanssinopettajaksi, jotta voi ohjata lapsia ja nuoria parhaalla mahdollisella taidolla. Toisenlaista ohjaamista Siiri toteuttaa yhdistelmäajoneuvon kuljettajana.

Sara jatkoi lähihoitajaopinnoista sairaanhoitajaksi ja toimii myös doulana. Vaikka ohjaaminen ei ohjannut ammatinvalintaa, se näkyy välillä töissä.

− Hakeudun helposti esimerkiksi opiskelijoiden ohjaukseen, toteaa Sara.

Pirita Laiho

Kuva: Sara (vas.) ja Siiri halusivat lapsina aina harrastaa ja toimia yhdessä. Opintopolkujen erkaannuttua yhteisenä harrastuksena säilyi kansantanssi. Siirillä on päässään Kaukolan kansallispukuun kuuluva säppäli ja Saralla tykkimyssy.