”Täällä on kaksi”, sanoi lääkäri
02.02.2026
”On siinä siunausta kerrakseen”, totesi muuan rouva uimahallissa pienten kaksosten äidille. Tämä ei luultavasti ollut tämän perheen elämässä ensimmäinen kerta, kun kaksoset kiinnittivät ulkopuolisten huomion ja aiheuttivat ihastusta. Tosiaan, onhan se melkoinen juttu, kaksoset. Sellaiset tupsahti meidänkin perheeseemme noin 18 vuotta sitten. Kaksi pientä poikaa, joista olin niin onnellinen. Mutta mitä kaksosten äitinä oleminen on minulle merkinnyt?
Toivon, että ajatusmaailmani olisi ainakin piirun verran kehittynyt ihan sen myötä, kun olen saanut kasvattaa kaksosia. Jollain tavalla ihmisen yksilöllisyyden ja ainutkertaisuuden ymmärtäminen on vahvistunut. Kaksoset, varsinkaan epäidenttiset niin kuin meillä, ”ei ole samasta muotista”. On ollut hienoa saada seurata kahden tismalleen samanikäisen lapsen kehitystä: mitkä ovat heidän vahvuutensa, luonteenpiirteensä, ominaisuutensa, taipumuksensa ja kiinnostuksen kohteensa. Missä asioissa he kohtaavat haasteita? Minulle on ollut tärkeää, että molempia kohdellaan tasapuolisesti. Tämä taito alkaa kehittyä jo odotusaikana. Molemmat ovat yhtä tärkeitä ja rakkaita. Ja pitihän se muutaman vuoden vanhempi esikoinenkin muistaa huomioida.
Olenko kasvanut ihmisenä? Olen, ainakin siinä mielessä, että kaksosten syntymä on tapahtuma, jonka myötä pysähtyy ja keskittyy – tai on konkreettisesti pakotettu keskittymään – kokonaisvaltaisesti perhe-elämään. Vastuuntunto kasvaa potenssiin kymmenen yhdessä yössä. Siltä ainakin minusta tuntui! Niin kuin pappi sanoi ristiäisissä ”Nyt eletään lasten ehdoilla”. Se oli aika puhuttelevasti sanottu tilanteessa, jossa sopeuduin parhaani mukaan ehkä suurimpaan elämänmuutokseen ikinä. Tarvittiin kestävyyttä ja sitä kuuluisaa resilienssiä. Jossain vaiheessa tuli tunne, että kyllähän tämä tästä. Varmuus omasta pystyvyydestä isojen haasteiden edessä kasvoi.
USKALTAISIN VÄITTÄÄ, että minulla, niin kuin varmasti kaikilla muillakin tuplamammoilla, organisointikyky ja kokonaisuuksien hahmottaminen on parantunut. On ollut monta palloa ilmassa yhtä aikaa ja täytynyt reagoida nopeasti tilanteisiin. Hyvin pian kaksosten syntymän jälkeen kehittyi ”tutka” eli hahmotin missä kukin kolmesta lapsesta kulloinkin oli vaikka nämä eivät olisi koko ajan olleet näköpiirissä. Kun pienet jalat viipottivat leikkipuistossa eri suuntiin, oli riskienhallinnan hetki. Kumman perään pitää lähteä ensin? Impact ja likelihood – arviointia kävin alitajuisesti mielessäni harva se päivä!
Kokonaisuuksien hahmottamiseen liittyy suurpiirteisyys. Kun lapset olivat pieniä, meillä ei ollut ikinä oikein kunnolla siistiä. Niin ainakin muistelen…Sitä kiinnitti huomion olennaiseen ja siivous linkutti aina vähän jälkijunassa. Less is more- oli ehkä jonkinlainen toimintapa silloin. Välillä tuntui kuin kaksosvanhemmat olisi oma vanhempien ryhmänsä. Jonkinlainen rentous tekemisessä ja olemisessa. Ehkä sitä jossain vaiheessa huomaa, että hösyämisellä ei voita mitään. Niin, ja jonkinlainen ymmärtämys erilaisia elämäntilanteita kohtaan on myös lisääntynyt, kun on itsekin elänyt vähän poikkeuksellista lapsiperhearkea.
Riittämättömyyden tunne on noussut pintaan, totta kai. Kehittyykö kaksosten puhe ja sanasto tarpeeksi nopeasti? Tuleeko heille juteltua arjen keskellä tarpeeksi, että kieli kehittyy? Osaanko tukea molempien yksilöllisyyttä? Saavatko molemmat tarpeeksi huomiota? Ja kun koittaa kouluunmenon aika, miten tiedän, kannattaako heidät laittaa samalle vai eri luokalle? Mistä sen voi yleensä tietää? Kehunko lapsiani tarpeeksi ja toisaalta, voiko heitä kehua liikaa? Niin. Voiko lasta yleensä kehua liikaa? Tämä kysymys olisi jäänyt ehkä kysymättä, jos en olisi ollut jäsenenä monikkoperheyhdistyksessä ja osallistunut kaksostutkija Irma Moilasen luennolle. Jäsenenä olemisessa on ollut muutakin hyötyä kuin tämäntyyppiset luennot. Erilaisissa tapahtumissa kaksoset näkivät muita kaksosia ja vanhemmat mahdollisuuden jutella vertaisjoukolle, joka ymmärtää kaksosten kasvatukseen liittyvät tunteet ilman selittelyjä.
ELÄMÄN YLLÄTYKSELLISYYS. Olin jo asennoitunut siihen, että perheeseemme tulee lapsia vain yksi. Anopin sanoin: ”Taitaa nämä lapsenlapset jäädä tähän”. Ja sitten. Kaksosraskaus. Ihme. Yllätys, ainutlaatuisuus. ”Kyllä teitä on onni kohdannut ” Sanoi eräs äiti katsoessaan poikiani. Niinpä.
Rakkauden määrä tietysti tuplaantuu, kun lapsia syntyy kerralla kaksi. Saa antaa rakkautta kahdelle pienelle ihmisenalulle ja myös vastaanottaa rakkautta ”stereona”. Niin, kuinka paljon rakkautta ja hyväksyntää kaksosiltani olenkaan saanut. Oman lapsen tuoma rakkaus tuntuu jotenkin pyyteettömältä ja aidolta. Saattaa kuulostaa kliseiseltä mutta totta sen on!
Miksi juuri minä? Miksi minulta irtosi kaksi munasolua yhtä aikaa. Yksi selitys voi olla, että tämä on suvussamme perinnöllistä, sillä oma äitini on kaksospuoli. Vaikuttiko myös ikä? Olin kuitenkin jo 35 – vuotias tullessani raskaaksi. Toisaalta taas, miksi en minä? Näin tämä pitikin mennä. Sain kirjoittaa tämän tekstinkin kokemusteni pohjalta. Kiitos teille, pojat!
”Kaisa Huovinen”
Artikkeli on julkaistu Monikkoperheet-lehdessä 4/2025.