Yksinhuoltajan arkea osa 3/4: Mitkä asiat arjessa kuormittavat ja mistä koostuvat ilonaiheet
18.05.2026
Kun kahden eri-ikäisen lapsen vanhempi vertaa elämää monikkoarkeeni, joutuu itse ehkä muutaman kerran puhaltamaan ilmaa ulos ennen kuin avaa suunsa. Sillä elämä ei ole samanlaista, jossa tarpeet arjessa ovat samat ja tapahtuvat samaan aikaan!
Monikkoarjen yksinhuoltajana on palkitsevaa, mutta rankkaa, kun ei pysty jakautumaan kahtia ja esimerkiksi auttaa tai sylitellä molempia samaan aikaan. Usein tuleekin koettua riittämättömyyttä, kun esimerkiksi toinen itkee pöydän alla, kuinka tykkään vaan toisesta lapsesta, minun lohduttaessa hänen kipeää kaksossiskoaan.
Arjen pyöritys kulkee tyttöjen ehdoilla. Tarhaan viennit ja haku olisi hienoa saada jakaa toisen aikuisen kanssa. Tai olisi kiva pystyä lähtemään vaikka iltakävelylle kaksosten nukkuessa.
Kun tukiverkot ovat vähissä mahdollisuus esimerkiksi harrastaa säännöllisesti on olematon. Olen saanut nykyisin pari tuntia viikossa kotiapua ja se on mahdollistanut minulle aikaa päästä zumbailemaan ja viettämään omaa aikaa. Nyt on kuitenkin uhkana, että apu todennäköisesti loppuu tai ainakin vähenee, mikä on kannaltani todella surullista.
Omat vanhempani onneksi auttavat suunnattomasti arjessa esimerkiksi kuljetuksien tai ruokaostoksien kanssa, mikä on ollut lottovoitto erityisesti vaikka tyttöjen sairastuessa. Vanhempieni ja kotiavun lisäksi meillä on onneksi myös tukiperhe, jossa tytöt vierailevat muutaman yön kuukaudessa.
Lasten isän puoleinen suku on ikävä kyllä hävinnyt eron jälkeen kokonaan eli sieltä apua arkeen tuskin voi odottaa koskaan.
Monikkoperhetapaamisissa käymme kuukausittain. Siellä vertaistukea saa rutkasti. Samassa tilanteessa olevat ymmärtävät monikkoarjen pyörityksen ilman selityksiä. Olenkin kiitollinen, että tällaista monikkoperheyhdistyksen toimintaa toteutuu myös täällä meidän asuinpaikallamme.
Ystäväpiirini on onneksi laaja ja aina on joku, jolle voi soittaa ja purkaa mielen päällä olevia murheita. Ystäviä on myös tippunut matkan varrella pois, joka surettaa. Mutta samaan aikaan olen saanut mahtavia uusia ystäviä. Olen käynyt vertaistukiryhmissä muutaman vuoden sisällä, josta yhdestä löytyikin erityisen tärkeä ystävä, jonka kanssa jaetaan päivittäin ilot ja surut! Meillä on molemmilla vaikeat erot takana ja eri tavoin väkivaltaiset ex-puolisot yhdistivät meidät heti alussa. Ja nyt tuntuu että ollaan tunnettu aina! Myös monikkoäitien kanssa tulee vietettyä jonkun verran aikaa ja onkin mahtavaa saada sitä kauttakin voimia arjen haasteisiin.
Joten ystävät, tanssi, monikkoperhetapaamiset, omien vanhempien apu ja tietenkin omat vauhtimimmit tuovat itselle iloa tähän arkeen. Ja en vaihtaisi hyvää ruokaa tai hömppäsarjojen katseluakaan ihan helpolla, nekin ovat ilonaiheitani.
Jos taloudessa tosiaan olisi kaksi vanhempaa, olisi arki varmasti helpompaa. Mutta minä huolehdin nyt arjesta yksinhuoltajana omien voimavarojeni mukaan, ja toisaalta meillä on niin vahva kolmen kopla, ettei siihen ihan kuka vaan pääsekään.
Nyt unten maille ja seuraavassa kirjoituksessani mietitäänkin deittimaailmaa yksinhuoltajana…
Ensi kertaan!
Päivi ja vauhtimimmit
Kirjoittaja on yksinhuoltaja, joka elää arkeaan kahden 6-vuotiaan tytön kanssa. Tämä on neliosaisen blogisarjan kolmas osa.
Blogin osan 2/4 voit lukea täältä.
Blogin osan 1/4 osan voit lukea täältä.