Olemme Työn ja perheen Kainuu-hankkeen hankekummi
13.12.2024
Saimme hiljattain kutsun toimia Työn ja perheen Kainuu-hankkeen hankekummina ja tartuimme tarjoukseen hyvillä mielin. Hankkeen tavoitteena on auttaa kainuulaisia yrityksiä profiloitumaan perhemyönteisiksi työpaikoiksi perheellisten työntekijöidensä työn ja perhearjen yhteensovittamisen helpottamiseksi sekä yrityksen ja samalla koko Kainuun veto- ja pitovoiman lisäämiseksi. Kyseessä on koko Kainuun yhteiset ”talkoot” alueen houkuttelevuuden lisäämiseksi erityisesti perheiden keskuudessa! Samalla hanke auttaa kainuulaisia työnantajia huomioimaan erilaiset perheet työyhteisössään lisäämällä mm. tietoisuutta erilaisten perhemuotojen erityistarpeista työelämässä.
Toivomme, että hanke saa näkyvyyttä valtakunnallisesti, koska kaikkialla Suomessa perhemyönteisyyden tulisi olla työpaikoilla itsestäänselvyys.
Monikkoperheiden näkökulmasta perhemyönteisyys työelämässä voisi tarkoittaa esimerkiksi joustavuutta työajan järjestelyissä lapsien sairastaessa. Perheen kaksos- tai kolmoslapset sairastelevat todennäköisesti toinen toisensa jälkeen ja tietyssä iässä sairastelua voi olla usein. Tämä voi olla vanhemmalle stressaavaa, mutta tilannetta auttaa joustava ja ymmärtäväinen työnantaja. Vastavuoroisesti monikkoperheen vanhempi on yleensä todellinen tehopakkaus, jota arki on opettanut ratkaisemaan ongelmatilanteita määrätietoisesti.
Kun perheeseen odotetaan monikkolapsia syntyväksi, saattaa odottajan lisäksi myös puoliso tarvita ylimääräisiä vapaatunteja työstään. Perhemyönteisyyden ilmapiiriä lisää se, että työnantaja myöntää mielellään vapaata raskaudenseuranta- tai neuvolakäyntejä varten. On hyvä tiedostaa myös, että monikkovauvat voivat syntyä odottamattomasti ennen arvioitua ajankohtaa. Tällöin puolisolle saattaa tulla tarve jäädä pois töistä kokonaan tai osittain osallistuakseen vauvojen hoitamiseen ensihetkistä lähtien. Olisi toivottavaa, että tähän suhtauduttaisiin myönteisesti ja töitä pystyttäisiin järjestelemään tilanteen mukaan.
Työ on suuri osa perheiden arkea. Parhaimmillaan se luo turvaa ja on toimivan arjen perusta. Perheiden aikuiset tarvitsevat työtä ja työelämä tarvitsee perheiden aikuisia. Siksi haluamme olla mukana tukemassa perhemyönteisyyden edistämistä työelämässä.
Voit tutustua Työn ja perheen Kainuu -hankkeeseen tämän TE-live -tallenteen avulla.
Työ ja perhe-elämän yhteensovittamiseen liittyvät teemat ovat osa järjestömme vaikuttamistavoitteita.