Vuosikokous valitsi uusia hallitustoimijoita

26.11.2022

Suomen Monikkoperheet ry piti lauantaina 26.11.2022 vuosikokouksensa Jyväskylässä. Vuosikokous mm. vahvisti vuoden 2023 toimintasuunnitelman ja talousarvion ja valitsi uuden puheenjohtajan sekä hallitustoimijat seuraavalle kaudelle.

Vuosikokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi kotkalaisen Tuula Anttilan (kuvassa keskellä).

Onnittelemme 1.1.2023 puheenjohtajan pestissä aloittavaa Tuulaa. Tuulalle myönnettiin vuosikokouksessa pronssinen kunniakirja hänen viisivuotisesta toiminnastaan. Hän on ollut vuonna 2017 perustamassa Kaakon Monikkoperheet ry:tä, toiminut siellä ensimmäisenä puheenjohtajana 2021 asti ja vuonna 2022 hallituksen jäsenenä. Tuula on myös toiminut vuodesta 2018 alkaen Suomen Monikkoperheet ry:n hallituksessa, josta varapuheenjohtajana vuoden 2022 ajan.

Vuodesta 2013 lähtien hallituksessamme toiminut lempääläinen Heli Laurila (kuvassa oikealla) päätti nyt puheenjohtajuutensa järjestössämme. Heli on toiminut varapuheenjohtajana vuosina 2015–2018 ja puheenjohtajana 2019–2022. Kiitämme lämpimästi Heliä näistä aktiivisista 10 vuodesta!

Heli on palkittu vuonna 2021 hopeisella kunniakirjalla pitkäaikaisesta toiminnastaan järjestössämme sekä Pirkanmaan yhdistyksessä.

Uusina hallitukseen valittiin Kaisu Kaistinen Turusta, Oula Lintula Jämsästä, Johanna Mustaniemi Oulusta ja Paula Peltonen Tampereelta. Terhi Marttila Espoosta ja Marko Oikarainen Kouvolasta valittiin jatkokaudelle. Onnittelut valituille!

Järjestön hallituksessa jatkavat Johanna Ahlberg Turusta, Sannamari Kiviranta Liperistä, Heli Lahti Helsingistä ja Paula Saarela Ruovedeltä.

Lahtelainen Heidi Hukka (kuvassa vasemmalla) päätti pitkän ja ansiokkaan kuuden vuoden toimintansa kattojärjestön hallituksessa. Heidi toimi varapuheenjohtajana 2019–2021. Kiitos Heidille vapaaehtoisvuosista niin kattojärjestössä kuin Päijät-Hämeen Monikkoperheet ry:ssä. Heidi on palkittu viime vuonna pronssisella kunniakirjalla.

Myös vuodesta 2018 lähtien hallituksessamme toiminut liminkalainen Maaria Korhonen päätti nyt hallitustoimensa. Hänet palkittiin viime vuonna pronssisella kunniakirjalla yli viiden vuoden toiminnastaan kattojärjestössä ja Pohjois-Suomen Monikkoperheet ry:ssä. Kiitos Maarialle hallitusvuosista!

Kunniakirjan saivat

Kaisu Kaistinen palkittiin hopeisella kunniakirjalla yli kahdeksan vuoden toiminnastaan Turun yhdistyksessä.

Jenni Kerppola Lappeenrannasta palkittiin hopeisella kunniakirjalla yli kahdeksan vuoden toiminnastaan järjestössä. Jenni on toimittanut tänä vuonna laajan Hyvä alku monikkovanhemmuuteen – ohjausmateriaalioppaan päivityksen. Hän on myös toiminut Etelä-Karjalan ja Helsingin alueyhdistyksissä ja HYVÄ ALKU 2 -hankkeessamme vuosina 2012–2013.

Hallituksen varajäsen Paula Saarela palkittiin pronssisella kunniakirjalla yli viiden vuoden toiminnastaan Pirkanmaan yhdistyksessä, kattojärjestössä sekä Lomaluotsi-toiminnassa.

Hallituksen varajäsen Heli Lahti palkittiin pronssisella kunniakirjalla yli viiden vuoden toiminnastaan Helsingin Seudun Monikkoperheet ry:ssä ja kattojärjestössä.

Onnittelut kaikille kunniakirjan saaneille!