Ensimmäinen äitienpäivä – matkani äidiksi

09.05.2025

Olin seurustellut mieheni kanssa 14 vuotta, kun päätimme alkaa yrittämään lasta. Yrityksistä huolimatta haluttua lopputulosta ei alkanut kuulua ja se huolestutti. Otin asian puheeksi mieheni kanssa ja varasin meille ajan Felicitas Mehiläiseen. Julkisella puolella meidän tilanteeseen ei olisi vielä ajan puolesta otettu kantaa.

Tiedostin, että aikaa ei ollut vielä kulunut paljoa, mutta halusin saada tietää, oliko jotain vialla. Jotenkin sitä oli aina naiivisti ajatellut, että eihän se ole kuin lopettaa e-pillerit ja loppu sitten menee omalla painollaan eteenpäin. No ei mennyt.

Käynti lapsettomuusklinikalla

Menimme lääkärin vastaanotolle ja siellä meidät molemmat tutkittiin. Miehelläni ei ollut mitään ongelmaa lapsihaaveen suhteen, mutta minun ultraäänitutkimuksesta löytyi heti selkeä syy. Munarakkuloideni määrä oli paljon alhaisempi kuin kuuluisi olla. Lääkäri painotti, että jos joskus haluaisimme lapsia, niin aikaa ei ihan hirveästi ole enää hukattavaksi. Hän laittoi minulle lähetteet labraan ja niistä varmistui AMH-arvon alhaisuus ja ferritiini oli hieman matala. Aloitin rautakuurin heti tulosten tultua. Jatkoimme yrittämistä ovulaatiotestejä tehden muutaman kuukauden, mutta raskaus ei vain alkanut. Meillä oli varattuna uusi aika lääkärille seuraavaa askelta varten, mikäli näin kävisi. Vastaanotolla tulimme siihen tulokseen, että alamme yrittää lääkkeillä tuettua inseminaatiota. Sain Letrozol ratiopharm- nimisen lääkkeen, joka piti ottaa kierron päivinä 3-7.

Keskeytynyt raskaus ja uuden alku

Tuli jälleen aika tehdä ovulaatiotestit. Kun sain testistä huippuhedelmällisyyden tuloksen, soitin klinikalle ja he ilmoittivat sieltä ajan, jolloin tulla vastaanotolle. Olin aloittanut Lugesteron-nimiset lääkkeet 3 vuorokauden kuluttua positiivisesta ovulaatiotestistä. Näitä lääkkeitä tuli jatkaa raskausviikolle 7 asti. Menimme sovittuun aikaan vastaanotolle ja inseminaatio tehtiin onnistuneesti. Alkoivat ne kuuluisat piinapäivät. Jokaista kehon tuntemusta mietti, että voisiko raskaus olla alkanut. Lääkäriltä saatu päivämäärä raskaustestin tekemiselle tuli vihdoin ja testi näytti positiivista. Koko kehoni tärisi, kun menin näyttämään miehelleni testiä. Halasimme pitkään ja itseltä taisi pieni itkukin tulla. Oli todella epäuskoinen olo ja teinkin raskaustestejä useampana päivänä. Soitin klinikalle ja he laittoivat labralähetteen hCG-arvon mittaamista varten. Kävin verikokeissa kaksi kertaa ja aika niiden välillä tuntui kestävän ikuisuuden. Toisen verikoepäivän aamuna tiesin jo lopputuloksen vuodon perusteella: raskaus oli keskeytynyt ja tulos varmistui myös verikokeesta. Tunne oli ihan hirveä ja vielä piti kyetä soittamaan klinikalle saadusta tuloksesta. HCG-arvo laski nopeasti ja klinikalta kysyttiin, että haluammeko varata uuden hoitoajan jo seuraavalle kierrolle. Ensimmäinen reaktio oli, että ei haluta ja sen me klinikalle kerroimmekin. He pyysivät olemaan yhteydessä, jos mieli muuttuu. Päivän purtuamme asiaa päätimme kuitenkin varata ajan, sillä olin jostain lukenut, että onnistumisen mahdollisuus olisi parempi, jos yrittää pian uudelleen.

Toistimme saman kaavan ovulaatiotestien ja lääkkeiden suhteen ja inseminaatio tehtiin jälleen onnistuneesti jo heti seuraavasta kierrosta. Jälleen piti odottaa testipäivää. Ennen virallista testipäivää uteliaisuus vei voiton ja tein raskaustestin syntymäpäivänäni. Lääkärin antamaan testipäivään oli vielä neljä päivää aikaa. Tuntui, että testi vilkkui ikuisuuden. Tulos oli plussa ja olo oli heti helpottunut. Kerroin asiasta nukkuvalle miehelleni ja hän näytti sängyn pohjalta peukkua. Kahvittelimme synttärit tulevien mummojen ja pappojen kanssa kertomatta heille mitään. Soitin klinikalle ja varasimme ajan varhaisultraan.

Varhaisultra ja salaa toivottu yllätys

Aika kului ja menimme ultraan. Olin tottunut jo menemään vastaanotoille käymättä vessassa ja niin tein tälläkin kertaa. Lääkäri alkoi ultrata ja näytöllä näkyi heti pieni vauvan alku. Lääkäri kehotti käymään vessassa, jotta näkee paremmin. Kävin ja ultraus aloitettiin uudelleen. Lääkäri oli hetken hiljaa ja ehdimme jo mieheni kanssa miettiä, onko jokin vialla. Näytöllä vilahtikin kaksi pientä vauvan alkua! Lääkäri tulosti meille muutaman kuvan ja laittoi lähetteitä eteenpäin. Kyseessä oli mo-di-kaksoset, joten seuranta tulisi olemaan tiiviimpää tavalliseen raskauteen verrattuna. Jatkossa kaikki tutkimukset tehtiin oman paikkakunnan äitipolilla ja neuvolassa. Rankka pahoinvointi kesti todella pitkään ja jouduin jäämään töistä pois paljon aiemmin kuin olin ajatellut. Kävimme ultrissa kahden viikon välein koko raskauden ajan ja loppuajasta vielä viikon välein. Raskauden loppu oli todella raskas, sillä mukavaa asentoa ei löytynyt mistään, nukkuminen oli pienissä pätkissä ja hengittäminenkin vaikeaa. Kaikki meni riskeistä huolimatta hyvin ja ultrakäynnit toivat joka kerta lisää mielenrauhaa. Raskauden loppupuolella kävimme kontrollikäyrillä muutaman kerran kuuntelemassa vauvojen sykkeitä. Olin mitannut melkein koko raskauden ajan verenpaineita kotonakin ja raskauden lopussa alkoi olla viitteitä alkavasta raskausmyrkytyksestä. Synnytys aiottiin käynnistää suunnitellusti joka tapauksessa rv 37. Kävin vielä viimeisellä suunnitellulla kontrollikäyrällä, josta en enää päässyt kotiin, sillä verenpaineeni oli niin korkealla. Synnytyksen käynnistys oli varattu seuraavalle viikolle, mutta sitä päätettiin aikaistaa raskausmyrkytyksen oireiden vuoksi.

Synnytys

Synnytystä käynnisteltiin pari päivää liuskoilla ja ballongilla. Haluttua tulosta ei kuitenkaan tullut tarpeeksi, joten lääkäri puhkaisi vauva A:n sikiökalvon. Supistukset käynnistyivät ja aluksi kivunlievityksessä oli käytössä tens-laite. Jonkin ajan kuluttua laitettiin epiduraali. Kohdunsuu aukesi 5 cm, mutta synnytys ei kuitenkaan edennyt enää toivotusti sen jälkeen. Odotettiin ja toivottiin etenemistä. Haluttua etenemistä ei kuitenkaan tullut ja sitten lääkäri päätti, että vauvat syntyvät kiireellisellä sektiolla, koska A-vauvan sykkeet heittelehtivät. Ei mennyt kauaa, kun olin jo leikkaussalissa ja vauvat syntyivät vähän ennen puolta yötä. A-vauvaa piti hieman virvoitella, että hänestä saatiin ensimmäinen parkaisu, mutta B-vauva parkaisi heti päästyään maailmaan. Vauvoille tuli ikäeroa kaksi minuuttia ja molemmat painoivat melkein kolme kiloa. Kaikki meni lopulta hyvin. Hoitohenkilökunta hoiti poikia ensimmäisen yön, jotta saimme mieheni kanssa levätä. Seuraavana aamuna alkoi uuden opettelu. Olin itse kipupumpussa pari päivää, joten vauvojen hoito oli pääsääntöisesti mieheni tehtävä ja seurasin tapahtumia vierestä. Tilannetta ei helpottanut yhtään se, että raskausaikana puutuneet käteni olivat edelleen puutuneet. Pääsimme kotiin vauvojen kanssa viikon kuluttua sairaalaan menosta.

Elämä kotona

Rehellisesti sanottuna ensimmäinen kuukausi kotona oli aika kaaosta. Mieheni hoiti vauvoja ja minua ja yritin parhaani mukaan tehdä jotain mihin vain kykenin. Olimme omasta mielestä varautuneet hyvin vauvojen tuloon, mutta ei siihen kuitenkaan osaa täysin varautua. Kaikki tarvittavat välineet ja tarvikkeet oli kyllä hankittu, mutta emme olleet opetelleet tarpeeksi hyvin niiden käyttämistä. Käytäntö opetti ja pikkuhiljaa hommat alkoivat sujua. Parhaani mukaan yritin imettää ja kävimme imetyspolillakin, mutta pojat olivat sen verran pieniä ja minun kivut sen verran pahoja, ettei siitä koskaan tullut mitään. Yritin mahduttaa päivään pumppauskertoja, mutta siihen ei vain tuntunut löytyvän aikaa. Vinkkinä sanoisin tähän, että hankkikaa hands-free-rintapumput, jos haluatte yrittää kahden vauvan imettämistä. Itsellä ei riittänyt voimavarat ja oman maidon määrä oli sen verran pientä, ettemme halunneet enää laittaa useampia satasia rahaa kiinni rintapumppuun, kun ei ollut varmuutta muutenkaan maidon tulosta. Vauvat kasvavat hyvin korvikkeellakin. Vaikka imetyksen epäonnistuminen harmittaa, niin toisaalta se oli myös helpotus, sillä vauvoja pystyi ruokkimaan myös muut.

Kahden kuukauden kohdalla sain tunnon takaisin käsiini ja pääsin hoitamaan poikia itsekin paremmin ja muutenkin kunto alkoi kohentua. Pidämme edelleen vauvat samassa rytmissä, niin päivät ovat helpompia. Toinen vauva ei voi jatkaa unia, jos toisella on nälkä, vaan molemmat syövät yhtä aikaa tai ainakin peräkkäin. Päivä päivältä hommat tuntuvat luistavan paremmin ja mieheni palasi töihin kolmen kuukauden jälkeen. Joka päivä oli tarpeellinen, kun hän oli kotona. Olen kiitollinen, että hän oli hoitamassa meitä kaikkia ja ilman häntä oltaisi oltu pulassa monta kertaa päivittäin. Tuntuu, että poikien syntymän jälkeen olemme entistä tiiviimpi tiimi. Menimmekin naimisiin poikien ristiäisten yhteydessä. Emme ole vielä käyttäneet kotiapua vaan olemme kokeneet, että siitä voisi olla hyötyä enemmän sitten, kun pojat ovat vähän vanhempia. Meillä asuu isovanhemmat lähellä, joten heiltä ja meidän ystäviltä olemme saaneet apua, jos olemme tarvinneet. Aika on mennyt todella nopeaa, vaikka joskus tuntuu, että päivä menee hitaasti. Edelleen mietimme viikoittain, että kyllä olisi ollut outoa, jos meille olisikin syntynyt vain yksi vauva.

Jotenkin tuntuu, että kaikki meni juuri niin kuin kuuluikin mennä ja nyt on ihanaa viettää ensimmäistä äitienpäivää viisikuisten poikien kanssa.

Riikka

Kirjoittaja on identtisten kaksospoikien tuore kotiäiti, joka yrittää vielä opetella olemaan itselleen armollinen ja olemaan suorittamatta arkea.

Monikkoraskauden termistöön pääset tutustumaan tarkemmin sivujemme osiossa odotus ja synnytys.

Valokuvat: Valokuvakehus ja perheen kotialbumi