Yksisarvisia, onko heitä?

29.04.2025

Jo raskausaikana monikkoäiti kuulee usein kauhisteluja niin tutuilta kuin ventovierailtakin. Moni meistä on varmasti kerran, jos toisenkin kuullut positiivisten kommenttien lisäksi myös raskausaikana ”Kaksoset?! Eikä, oli varmaan aika shokki” ja vauvojen synnyttyä ”Huh, en kyllä ymmärrä miten kahden vauvan kanssa pärjää, onneksi itselläni ei ole”- tyylisiä sutkautuksia.

Kuulin termistä ”unicorn baby” eli yksisarvisvauvasta raskausaikana. Sillä tarkoitetaan helppoa vauvaa, joka nukkuu hyvin. Niinpä, eli satuolentoa.

Oma raskausaikani oli rankka. Pahoinvointi alkoi heti plussattua, mutta sitäkin rankempaa oli päivittäiset päänsäryt ja migreenikohtaukset. Vietin viikkokausia pimeässä makkarissa äänikirjoja kuunnellen, sillä jopa puhelimen näytön valo sattui silmiini. Raskauden toisen kolmanneksen puolesta välistä lähtien ehdin nauttia raskaudesta muutaman kuukauden ajan ennen kuin aloin kärsiä raskausmyrkytyksestä. Sen vuoksi tytöt myös syntyivät ennenaikaisesti sektiolla viikolla 34+0.

Raskausaikana minun oli todella vaikea kuvitella millaista arki kahden vauvan kanssa tulisi olemaan, vaikka jostain syystä olinkin aina salaa haaveillut kaksosista. En osannut kuvitella miltä he näyttäisivät tai millaisia luonteenpiirteitä heillä olisi, joten päätin vain odottaa heidän tapaamista. Toivoin vain, ettemme saisi kahta koliikkivauvaa.

Vauvat olivat suloisempia kuin ikinä olisin osannut kuvitellakaan. He viettivät keskolassa yhdeksän päivää ennen kuin he olivat valmiita lähtemään kotiin. Jo keskolan hoitohenkilökunnalta, jopa siivoojalta, kuulimme jatkuvasti kuinka ihanan rauhallisia vauvamme ovat. Ajattelin, että he sanovat niin varmasti kaikille.

Kotiuduttuamme päätin nauttia väliin jääneestä rauhallisesta lapsivuodeajastamme ja arki alkoikin rullaamaan hyvin. Vauvat olivat keskolassa tottuneet syömään neljän tunnin välein ja pitivät rytmistä kiinni myös kotona. Se teki arjesta ihanan suunnitelmallista ja järjestelmällistä.

Kun kerroimme utelijoille, kuinka hyvin meillä sujuu, vastauksena oli lähes poikkeuksetta ”odottakaa vain, kyllä se siitä vielä muuttuu!”. Vaikka vakiovastaukseni tähän oli ”en odota, vaan nautin hetkestä!”, silti takaraivossa kyti pieni epäilys siitä, milloin tämä kupla puhkeaa ja vauvat muuttuvat pieniksi hirviöksi. Serkkuni, kaksosäiti hänkin, osasi huojentaa mieltäni sanomalla ”Ajattele, se voi jopa muuttua tästä paremmaksi!”, joka on edelleen lempilausahdukseni.

Kuva: perheen kotialbumi

Viikko ja kuukausi toisensa jälkeen vauvat pysyivät tyytyväisinä ja itkivät lähinnä vain nälkäisinä. He nukkuivat niin omissa sängyissään, autossa kuin vaunuissa. Jos kummatkin kaipasivat syliä samaan aikaan, olivat he niin pieniä, että mahtuivat samaan aikaan yhteen kantoliinaan. Kävimme sukuloimassa, ravintoloissa, juoksulenkeillä eikä heitä hetkauttanut mikään. Ennen puolen vuoden ikää he alkoivat nukkua öitä läpi ja sitä ennenkin he joivat yleensä kerran yössä tai tarvitsivat silloin tällöin tuttia.

Pikkuhiljaa aloin uskoa satuolentoihin! Meillä on kuin onkin niitä jopa kaksin kappalein!

Toki hekin ovat välillä kipeänä, potevat eroahdistusta tai arjessa tulee muita vauvoihin liittyviä tai liittymättömiä haasteita. Se kuuluu asiaan ja menee yleensä ohi. Meillä ei myöskään ole tukiverkkoja asuinpaikkakunnallamme, mutta on asioita, joista olen kokenut olevan apua vauvavuonna kuten vertaistuki (perustin pienen kaksosodottajien WhatsApp-ryhmän) ja etukäteen vauvan uneen perehtyminen. Mutta niitäkin tärkeämpää on jakaa työmäärä ja etenkin yöt kumppanin kanssa sekä priorisoida omaa jaksamista. Itselleni tämä tarkoittaa perusasioista kuten unesta, liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta kiinni pitämistä.

Sen lisäksi on tärkeää muistaa, että kaikki – niin hyvässä kuin pahassa – kestää vain hetken ja alkaa laskea rimaa omien odotuksien suhteen äitiydestä, lasten kasvatuksesta ja luottaa siihen, että vähempikin riittää. Yhden vauvan kanssa voi ehkä pyrkiä täydelliseen äitiyteen mutta kaksosten kanssa tästä tuntuu saavan automaattisesti vapaakortin! Tavallinen, turvallinen arki riittää.

Olisin itse toivonut raskausaikana kuulevani useammin kuinka ihanaa arki kahden vauvan kanssa voi olla. Se ei ole mikään kultainen häkki vaan parhaimmillaan arjesta voi tehdä oman näköistä. Kiitos ihanien yksisarvisteni, juoksin 7 km matkan juoksukisassa heidän ollessa 7 kk:n ikäisiä ja siitä lähtien olen myös käynyt lähes päivittäin kuntosalilla, jossa on lapsiparkki. Olemme myös käyneet ulkomailla ja olen jatkokouluttautumassa alalle, josta olen ollut jo pitkään kiinnostunut. Olen äärimmäisen kiitollinen, ettei meidän kohdalle ole sattunut esimerkiksi masuvaivoja tai mitään vakavampia terveydellisiä haasteita eikä tämän blogitekstin tarkoituksena ole vähätellä niiden perheiden arkea, jotka ovat vauvavuotena kohdanneet mitä erilaisimpia haasteita, vaan valaa uskoa niihin odottajiin, joiden mieltä huoli kaksosarjesta painaa.

Meidän arki on ollut tähän mennessä ihanaa enkä vaihtaisi vauvavuodesta päivääkään pois! Vaikka mielelläni hidastaisinkin vähän ajan kulkua, odotan silti innolla millaisia seikkailuja meidän pienten, nyt jo yksivuotiaiden, satuolentojen kanssa odottaa!

Isa

Monikkovanhemmuuteen ja vauva-arkeen monikkojen kanssa voit valmistautua muun muassa tutustumalla monipuolisesti monikkoutta käsitteleviin oppaisiimme ja tietomateriaaleihimme.

Kannen kuva: Arabella Futcher / Unsplash