Kaksoskodin tarina: Suomalais-sveitsiläistä arkea Alppien juurella

19.01.2026

Kun kaksostyttömme syntyivät keväällä 2024, elämämme tuntui hetkeksi pysähtyvän. Kahden pienen ihmeen myötä maailmamme mullistui – meitä oli kohdannut maailman suurin onni, ja vieläpä tuplana.

Kiitos suomalaisen perhevapaajärjestelmän, saimme rauhassa opetella elämää yhdessä lastemme ensimmäiset kuusi elinkuukautta ja lisäksi nauttia poikkeuksellisen lämpimästä, pitkästä kesästä. Ensimmäiset kuukaudet elettiin pehmeässä vauvakuplassa: yöttömän yön valossa, kyläilevien sukulaisten ympäröimänä, vauvojen ensimmäisten hymyjen ja kevyen kesätuulen keskellä. Suomi tuntui tarjoavan meille sylillisen turvaa ja lempeyttä juuri silloin, kun sitä tarvittiin eniten.

Uusi alku Alppien juurella

Kesän taittuessa syksyyn alkoi uusi ajanjakso: muutto Sveitsiin. Olimme saaneet Suomesta kaiken mahdollisen avun raskauteen, synnytykseen ja varhaiseen perhearkeen – ympäristössä, jossa vanhemmaksi kasvaminen tuntui turvalliselta ja selkeältä.

Sveitsiin muutto ravisteli arkeamme uudelleen. Vaikka maa oli minulle entuudestaan tuttu asuin- ja työpaikka, paluu perheenä avasi sen aivan uudella tavalla – eikä aina ruusuisena. Sveitsi ei tunnetusti ole kovin perheystävällinen maa: perhepalvelujen verkosto on heikko, monikkoperheille ei ole järjestelmällistä tukea eikä monikkolisää tai selkeää varhaisen tuen ohjausta tunneta. Vanhempainvapaat ovat lyhyitä ja varhaiskasvatus yksityinen palvelu – ja siksi kallista. Lisäksi tärkein tukiverkostomme, omat vanhempani, jäivät Suomeen. Arkea värittivät kommentit kuten “Zwillinge? So härzig!” – ja perään tuleva myötätuntoinen huomio siitä, kuinka työlästä meillä varmasti on.

Kaksosten myötä olemme huomanneet myös, kuinka haastavaa esteettömyys voi täällä olla. Kapeat oviaukot, portaisiin päättyvät sisäänkäynnit ja vaihtelevasti esteettömät julkiset kulkuvälineet muokkaavat päivän suunnitelmia, erityisesti yksin lasten kanssa liikkuessa. Toisaalta kunto on kohonnut, kun kaksosrattaita työntää mäkistä katuverkostoa ylös ja alas.

Vertaistuen voima uudessa maassa

Onneksi pian muuton jälkeen löysin Zürichin alueen kaksosäitien WhatsApp-ryhmän. Sen kautta avautui maailma tapaamisiin, vaatteiden ja tarvikkeiden kierrätykseen, käytännön vinkkeihin ja vertaistukeen. Olin kokenut sen arvon jo Suomessa ja nyt se korostui.

Sveitsissä monikkoperheiden tuki perustuu pitkälti vapaaehtoisjärjestöihin ja omatoimisuuteen. Siksi oli helpottavaa löytää saman kokeneiden äitien verkosto, joka toi turvaa ja ymmärrystä silloin, kun virallisista rakenteista ei ollut apua.

Suomi-ikävä kulkee mukanamme

On päiviä, jolloin koti-ikävä ottaa vallan. Kaipaan perhettä ja ystäviä, omaa kieltä ja kulttuuria, suomalaista suorapuheisuutta, leveitä jalkakäytäviä ja tasaisia maastoja. Nyt, työelämään palattuani, ikävöin myös suomalaista perhe- ja työelämän tasapainoa – jotain, jossa Suomi on edelleen aivan omaa luokkaansa.

Silti koti rakentuu ennen kaikkea tunteesta, ei maantieteestä. Kahden pienen ihmisen ansiosta tiedämme täsmälleen, missä sydämemme lepää – ja että kodin voi löytää kahden kulttuurin välistä.

Kahden maan lapset

Kotimme on ollut kaksikielinen alusta alkaen. Minä juttelin ja lauloin vauvoille suomeksi, puolisoni taas höpötteli heille sveitsinsaksaksi. Kaksikielisyys tuntui luonnolliselta – olemme kahden maan ja kahden kulttuurin perhe, ja halusimme lastemme kasvavan molempiin maailmoihin yhtä vahvasti.

Pohdimme usein, millainen identiteetti tyttärillemme muodostuu. Toivomme, että he voivat tuntea olonsa yhtä paljon suomalaisiksi kuin sveitsiläisiksi – että he voisivat kutsua molempia maita kodiksi. Että he kasvaisivat luontevasti kielten väliseen maailmaan, jossa voi vaihtaa kieltä kesken lauseen ja samalla ymmärtää, että jokainen kieli kantaa mukanaan omia tarinoitaan.

Kahden kulttuurin rajapinnassa eläminen ei ole aina helppoa. Se vaatii kompromisseja, uuden opettelua ja kärsivällisyyttä enemmän kuin yhden maan arki. Mutta samalla se on valtavan rikasta. Meidän perheemme tarina rakentuu kahden maan maisemista – suomalaisista järvimaisemista ja Alppien jylhistä reunuksista – ja lapsillemme monikielisyys on arkea, ei poikkeus. Kotona soivat suomalaiset lastenlaulut, ja sydämeni sykkii vahvasti suomalaisuudelle, vaikka elämmekin tällä hetkellä Alppien juurella. Jollakin tavalla juuri se yhdistelmä tekee arjestamme ainutlaatuista.

Kaksinkertainen haaste, kaksinkertainen rakkaus

Ehkä siinä on kaksoselämän tärkein opetus: mikään ei ole täysin helppoa, mutta mikään ei myöskään tapahdu yksin. Kaksinkertainen haaste tuo mukanaan myös paljon kannettavaa yhdessä – ja kaksi kieltä, kaksi kotia, kaksi maata, joiden välillä kuljemme.

Tarinamme jatkuu näiden kahden maailman välissä, omalla tavallaan. Ja juuri siinä on sen merkitys.

-E

Kuva: perheen kotialbumi