Kolmosten vauva-aika haastoi jalkapalloilija Sakari Mattilan

17.12.2020

– Keskosuus, refluksi, isovanhemmat kaukana…

Artikkeli on julkaistu Monikkoperheet-lehdessä 3/2020

Sakari Mattila on pelannut keskikenttäpelaajana useassa jalkapallojoukkueessa monessa eri maassa. Nopeasta reaktiokyvystä on apua nyt, kun perheessä on kolme 1,5-vuotiasta taaperoa.

– Lapsemme syntyivät Oslossa raskausviikolla 26, erittäin rajoilla ja todella äkillisesti. Lapset olivat vain noin puolen kilon painoisia keskosia syntyessään, Sakari Mattila kertoo kolmostyttöjensä Isabellan, Gabriellan ja Daniellan alkuvaiheista.

Lasten syntymän aikaan loppuvuodesta 2018 Mattila asui norjalaisen vaimonsa Kristinen kanssa Norjan Fredrikstadissa ja pelasi paikallisessa joukkueessa.

-Vaimoni oli raskauden loppuajan kolme viikkoa vuodelevossa, ja se antoi meille kuitenkin lähtökohdat parempaan. Ilman niitä viikkoja sairaalassa tyttöjämme tuskin olisi maailmassa tällä hetkellä, Sakari Mattila miettii.

”Little did we know”

-Itse en koskaan ajatellut riskiraskautta riskinä vielä siinä vaiheessa, mutta seuranta ainakin Norjassa luojan kiitos oli joka toinen viikko. Kohdunkaulan aukemisen takia sitten yhdestä ultrasta meidät lähetettiin Osloon keskitettyyn osastoon. Little did we know. Se reissu kestikin sitten noin viisi kuukautta, kuvailee Mattila kolmostyttäriensä syntymään liittyviä käänteitä.

-Teimme iän kestäviä ihmissuhteita osastoilla ja tuntui kuin olisimme olleet osa koko NICUn (vastasyntyneiden tehohoitoyksikkö) henkilökuntaa. Tiesimme kaikkien hoitajien vuorot ulkoa ja kävimme aina istumassa pitkälle yöhön yövuorolaisten kanssa, jottei heillä olisi tylsää. Sinä päivänä, kun pääsimme kotiin, kyllä siinä oli onnen ja kauhun sekä surun kyyneleitä, Mattila jatkaa.

Hoitoapua Fredrikstadin kunnalta

Monen kuukauden sairaalajakson jälkeen kotielämä piti opetella alusta yhdessä kolmen pienen vauvan kanssa.

-Kotona se iski aika isosti shokkina, kun piti pullot keittää, omat työni hoitaa, nukkua, syödä ja syöttää 24/7. Se oli melkoista rumbaa ja sanonkin vain kaikille, jotka siihen joku päivä ”joutuvat”, että se menee ohi, Sakari Mattila toteaa.

-Ei voi vaikeampaa vaihetta lasten kanssa olla. Elämäni haastavinta aikaa ehdottomasti. Yhdellä lapsistamme oli paha refluksi, joten lähes joka syötön jälkeen pesimme vielä seiniä, sohvia ja lattioita oksennuksesta.

Onneksi Sakari ja Kristine saivat apukäsiä kotikunnaltaan. Hoitajat mahdollistivat sen, että vanhemmat saivat nukkua edes vähän paremmin.

-Emme pärjänneet ollenkaan yksin ja saimme Fredrikstadin kunnalta kolme yövahtia viikossa, jotta saimme nukuttua vaimoni kanssa. Se pelasti hyvin paljon myös, kuinka fantastisia ihmisiä hoitajat olivat.

Tukiverkoston perässä Suomeen

Tänä vuonna Sakari Mattila perheineen muutti Norjasta Suomeen. Keväällä uutisoitiin siitä, että Mattila sai vihdoin, viidentoista vuoden jälkeen lukion päätökseen Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Työpaikkana Mattilalla on nyt HIFK.

-Muutimme Helsinkiin, koska minä olen täältä kotoisin ja tukiverkoston tärkeys pienten lasten kanssa on must. Asuimme Norjassa, josta vaimoni on kotoisin, mutta asuimme siellä yhtä kaukana hänen kotipaikkakunnastaan kuin Helsingistä, eli jompaan kumpaan suuntaan oli lähdettävä, Mattila kertoo muuton taustoista.

– Olen ollut onnekas saadessani pelata ammattilaisena jalkapalloa niinkin kauan kuin vuodesta 2008. Toistaiseksi tämä tuntuu vielä maailman parhaalta ammatilta, joten toivon sen jatkuvan monta vuotta eteenpäin. Lasten syntyminen vaikutti tietysti lepo- ja unimäärään huomattavasti, mutta nyt lasten ollessa puolitoistavuotiaita se alkaa hieman helpottamaan.

Jalkapallotaustasta on Mattilalle hieman hyötyä ainakin silloin, kun kolmea eri suuntiin pinkovaa taaperoa täytyy juosta kiinni.

-Vaikea sanoa onko jalkapallotaustastani ollut etua, mutta se on vienyt minua usein paikkoihin missä olen ollut yksin ja pärjännyt. Ehkä se on luonut minulle paksun nahan ja se on auttanut minua ajattelemaan positiivisesti vaikeinakin hetkinä. Tietysti nyt fyysinen kunto auttaa, kun kolmea lasta nostelee samaan aikaan ja täytyy olla nopea liikkeissä ja ennakoida monen liikkuvan asian kanssa.

Monta vuorta kiivetty yhdessä

Arki on tasaantunut kolmen tytön kanssa normaaliksi taaperoarjeksi ja alun vaikeudet alkavat olla muisto vain.

-Nyt olemme siinä vaiheessa, että tytöt ovat aloittaneet päiväkodissa. Kumpikin vanhemmista on töissä ja kaikki on kutakuinkin normaali taaperoelämää x 3! Eli testataan rajoja ja todella aktiivista porukkaa löytyy meiltä. Hurjaa täyttää tai tyhjentää auto, kun heitä kuljettaa, kun tuppaavat sinkoilemaan eri suuntiin.

Monikkoarjen haasteissa vanhempien rautainen yhteistyö on ollut ehdoton edellytys eteenpäin selviämiselle.

-Ilman minun ja vaimoni yhteistyötä emme olisi selvinneet laisinkaan. Jos yhden lapsen kasvatus on yhteistyötä, niin kaikki voivat vain kuvitella, kuinka elintärkeää se on monen kanssa. Olemme itkeneet, potkineet ja raivonneet, mutta joka päivä saamme kuitenkin hymyn, kun katsomme terveitä ja aktiivisia lapsiamme. Muistutamme toisiamme usein siitä, kuinka monta vuorta olemme jo yhdessä kiivenneet, joten kyllä tämän jaksaa.

Kuinka paljon pystyy venymään

Lasten pieni ja veitsenterällä ollut alku on opettanut Mattilalle sitkeydestä.

-Lapsiltamme olen oppinut sen, kuinka paljon ihminen pystyy venymään. Kun on pakko, niin silloin asioita pystyy tekemään. Tunnen myös ylpeyttä siitä, kuinka omat lapsemme ovat taistelleet 500-grammaisesta itsensä tähän päivään. Kaikki hoitajat ja lääkärit sairaalasta lähtiessämme sanoivat, että meillä on kolme ihmettä, he selvisivät jostain minkä ei pitäisi olla mahdollista. Tytöt eivät ole identtisiä ja hyvin erilaisia persoonina myöskin.

Teksti:
Raisa Ojaluoto