Historian ensimmäinen Monikkoteko-tunnustus myönnettiin
28.08.2023
Suomen Monikkoperheet ry myönsi historiansa ensimmäisen Monikkoteko-tunnustuksen Seinäjoella lauantaina 26.8.2023. Monikkoteko-kunniamaininta myönnetään henkilölle tai taholle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt kaksosten, kolmosten, nelosten ja heidän perheidensä tarpeiden huomioimista ja hyvinvointia.
Monikkoteosta palkittiin identtiset kaksoset Seppo Aho, Timo Aho, Jouni Suominen ja Jyrki Suominen. He tekivät aloitteen historian ensimmäisen aikuisten kaksosten, kolmosten ja nelosten tapaamisesta ja järjestivät tapahtuman Seinäjoella 26.8.2023. Tilaisuuteen olivat tervetulleita myös muut monikkoudesta kiinnostuneet.
”Monikkouden ydintä on usein vaikea hahmottaa, varsinkaan muiden kuin monikkosisarusten. Monikkous on meidän kaksosten, kolmosten ja nelosten herkkää ydintä, jota suojelemme eri tavoin”, kuvaa tilaisuuden järjestäjä Seppo Aho tapahtuman tiedotteessa.
Tilaisuus kokosi yhteen noin 35 henkeä (kaksosia, kaksosten puolisoita, monikkovanhempia, anoppeja, mummoja, kaksosten lapsia). Tilaisuus oli keskusteleva seminaari, jossa monikkosisarukset olivat itse keskiössä omassa asiassaan. Tilaisuuden luennoilla ja työpajoissa pohdittiin muun muassa kaksosuuteen liittyviä uskomuksia, kaksosten kasvatuksen erityispiirteitä, kaksosten keskinäisen vuorovaikutuksen tapoja ja kaksosuuden merkitystä työelämässä, kumppanuudessa ja vanhemmuudessa. Tapaamiselle toivottiin jatkoa tulevaisuudessakin.
-Suomen Monikkoperheet ry halusi osoittaa tukensa tälle tärkeälle aloitteelle myöntämällä järjestäjille Monikkoteko-kunniamaininnan tunnustuksena merkittävästä työstä. Tulevaisuudessa tarvitaan entistä enemmän kaksosten, kolmosten ja nelosten omaa toimintaa ja tämä tapahtuma oli merkittävä päänavaus tälle toiminnalle, Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula kertoo.
Ulla Kumpula ojensi Monikkoteko-kunniamaininnat Seinäjoen Kaksosuustapaamisessa.
Suomen Monikkoperheet ry myös kutsui aikuisten kaksosten edustajan asiantuntijajäseneksi hallitukseensa.
Kuvassa: Timo Aho, Seppo Aho ja Jouni Suominen sekä Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula, joka on juuri luovuttanut Monikkoteko-kunniamaininnat Kaksosuustapaamisen järjestäjäjoukolle.
Lisätietoa:
Seppo Aho, seppo.aho@japo.fi, p. 044 4657 103
Tiina Matala, jarjestosihteeri@monikkoperheet.fi, p. 050 4359 004
Mediatiedote STT-infossa
Kaksosuustapaamisen uutisointia MTV-uutisissa