Identiteetti, myytit ja tutkimus – Miksi kaksosuus kiehtoo?

19.01.2026

Suomen Monikkoperheet ry juhlistaa kaksosia ja kaksosuutta jälleen valtakunnallisena Kaksosten päivänä 2.2.2026 käynnistyvällä teemaviikolla. Tuolloin järjestön sosiaalisen median kanavat valtaavat ”Miksi kaksosuus kiehtoo?” -teemaiset ja kaksosuutta muun muassa kulttuurisena ilmiönä sekä tieteellisenä tutkimuskohteena käsittelevät monipuoliset sisällöt.

Kaksosuus ja kaksoset ovat kautta aikain inspiroineet niin tiedettä, taidetta, kuin erilaisia kansantarujakin. Vaikka kaksosuus herättää kiinnostusta ja siihen liitetään monenlaisia kulttuurisia merkityksiä, on kaksosuus kuitenkin itse kaksosille usein varsin tavallinen ja arkipäiväinen osa elämää. Onkin hyvä muistaa, ettei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla kaksonen – kaikki kaksoset eivät ole identtisiä, eikä kaikilla heistä ole mystistä yhteyttä toisiinsa, mikä usein unohtuu esimerkiksi median kuvauksissa kaksosuudesta.

Tänä vuonna Kaksosten päivän somekampanja laajenee poikkeuksellisesti yksittäisestä teemapäivästä viiden päivän (2.–6.2.2026) mittaiseksi. Tuolloin sosiaalisen median kanavissamme sukelletaan kaksosuuden kiehtovaan maailmaan kolmen eri näkökulman kautta:

Kaksosuus identiteettinä – Aihetta lähestytään sekä identtisyyden, että eroavaisuuksien linssien läpi tarkastellen.

Myytit ja kulttuuri – Tutustumme kaksosuuteen liitettyihin myytteihin ja kulttuurisiin merkityksiin.

Tutkimus – Selvitämme miksi kaksosia on tutkittu ja tutkitaan niin paljon ja raotamme ovea kaksostutkimuksen mielenkiintoiseen maailmaan.

-Kaksosuus kiinnostaa kaikissa yhteiskunnissa. Kaksosuuteen on eri aikakausina ja eri kulttuureissa liitetty muun muassa supervoimia tai yliluonnollisuutta. Erilaisista kaksosista eniten muiden huomiota saavat identtiset kaksoset, jotka usein muistuttavat toisiaan ulkoisesti. Tämä aiheuttaa monenlaisia reaktioita ja väärintulkintojakin, kertoo Suomen Monikkoperheet ry:n toiminnanjohtaja Ulla Kumpula.

Kaksosten päivän somekampanjamme yhteistyökumppaneina tullaan näkemään useita monikkosisältöä niin kaksosten itsensä, kuin monikkoperheellistenkin näkökulmasta jakavia Instagram-tilejä. Somen lisäksi Kaksosten päivää vietetään perinteiseen tapaan myös alueellisissa monikkoperheyhdistyksissä erilaisten perhetapahtumien merkeissä.

Lisätietoa:
järjestösihteeri Tiina Lagerblom,
jarjestosihteeri@monikkoperheet.fi, p. 050 4359 004

Mediatiedote STT-Infossa.

Kaksosten päivän www-sivu: monikkoperheet.fi/toiminta/kaksosten-paiva/

Kaksosten päivä 2.2. on Suomen Monikkoperheet ry:n lanseeraama juhlapäivä, jota on vietetty vuodesta 2010 alkaen. Päivän tarkoituksena on nostaa esiin monikkoperheiden ja monikkosisarusten kannalta tärkeitä kysymyksiä.

Suomen Monikkoperheet ry:n keskeiset tiedotuskanavat päivään liittyen ovat Facebook-sivut Valtakunnallinen Kaksosten päivä ja Suomen Monikkoperheet ry sekä Instagram-tili @monikkoperheet.

Kampanjan sosiaalisen median aihetunnisteina toimivat vuonna 2026 #KaksostenPäivä2026 ja #MiksiKaksosuusKiehtoo.

3.3. vietetään valtakunnallista Kolmosten päivää. Järjestämme etävertaistilaisuuden kolmosperheille 5.3.2026. Tästä tiedotamme verkkosivujemme tapahtumat-osiossa.

Suomessa toimii vapaaehtoisvoimin 16 alueellista monikkoperheyhdistystä, jotka ovat Suomen Monikkoperheet ry:n jäsenyhdistyksiä.

Kaksosten päivän logo – Suomen Monikkoperheet ry