Entä jos kaikki meneekin hyvin?
23.09.2022
Raskauden riskit tulevat selväksi monikkovanhemmille. Yhtä lasta odottaville luodaan uskoa raskauden ja synnytyksen normaaliin kulkuun, kun taas monikko-odottajilla kontrolloidaan ja hallitaan riskejä kliinisesti. Entä jos kaikki meneekin hyvin? Tässä on meidän tarinamme 10 kuukauden monikkovanhemmuuden ajalta.
Raskausaikana vauvoilla oli kaikki hyvin, sairaalan kontrolleissa kävin vain kuukauden välein. Raskaus päättyi täysiaikaisten vauvojen suunniteltuun sektioon ja pääsimme kotiin jo parin päivän päästä vauvojen syntymästä.
Sitten alkoi se peloteltu vauvavuosi. Ei saa nukkua, syödä tai käydä suihkussa kun on monikot kotona vaatimassa huomiota ja huolenpitoa. Ystävät eivät uskalla valitella omasta vauva-arjestaan, kun ajattelevat minulla olevan tuplasti raskaampaa. Onko monikkoarki todellisuudessa välttämättä näin raskasta?
Vauvat ovat aina nukahtaneet itsenäisesti, ilman hyssyttelyä ja hytkyttelyä. He eivät herää toistensa, veljensä tai koirien metelöintiin, nukahtaminen onnistuu niin vieressä, vaunuissa, autossa kuin pinnasängyssäkin. Heidät siirrettiin omaan huoneeseen 7 kk ikäisenä ja kaikkien unet paranivat entisestään. Kaksi vauvaa oli helpompi siirtää pois meidän vanhempien makuuhuoneesta kuin esikoinen aikanaan 2,5-vuotiaana.
Pumppu ja tuttipullot pölyttyivät hyllyllä, korvikkeet menivät vanhaksi. Imetys on alusta saakka ollut tehokasta eikä ikinä ole kestänyt muutamaa minuuttia kauempaa. Kiinteät ruuat maistuvat soseina ja sormiruokana, eikä allergiaakaan ole ilmennyt. Vauvojen kanssaan on hauska aterioida yhdessä ja syödä itsekin ruuat lämpimänä.
Kun heitä jokin harmittaa, ilo palautuu harmituksen syyn poistamalla. He viihtyvät niin yksinään kuin yhdessäkin, sylissä tai lattialla. Esikoisen ehdotuksesta vauvat aloittivat pottailun jo puolivuotiaana. Nyt 9 kuukauden ikäisenä se sujuu jo mallikkaasti.
Oma kuntotumiseni raskausajasta on ollut helpompaa ja nopeampaa kuin esikoisen raskausajan jälkeen. Tästä on kyllä kiittäminen osaavaa äitiysfysioterapeuttia, jonka luona kävin säännöllisesti jo raskausaikana, sekä tanssinopettajaani, toista monikkoäitiä. Oma kehosuhteeni on myös parantunut ja hauikset eivät ole olleet näin hyvässä kunnossa!
Yhteisöllisyys, joka monikkovanhempien kesken on, on jotain uskomatonta. Olen saanut uusia ystäviä ja tuttavia monikkouden kautta. Avun pyytäminen ja vastaanottaminen tuntuu olevan luonnollista kaikille. On kyse sitten univinkeistä tai toiselle pieneksi jääneiden vaatteiden ostamisesta, löytyy yhteisöstä aina apu ja turva. Kun kohtaa toisen monikkovanhemman kylillä, saa vastaantulijalta aina varmasti hymyn ja muutaman sanasen.
Monikoiden saaminen on siis tuonut elämääni valtavasti iloa, uusia ystäviä ja korjaavia kokemuksia esikoisen haastavampaan raskaus- ja vauva-aikaan nähden. Toivottavasti pääsen yhdistyksen kautta jakamaan tietoa ja kokemusta myös muille monikkoperheille, ja omalta osaltani antamaan siten takaisin yhteisöllemme!
Ona Kopra
monikkoäiti
