Parisuhde – suoritus muiden joukossa?
15.04.2025

Kello soi. Aika, alkaa, nyt! Lapset ylös sängystä, aamupissat, hampaiden pesut. Vaatteet päälle, ovesta ulos ja itse perästä. Koulun ja päiväkodin kautta töihin, jossa ensimmäinen palaveri jo odottaa. Illalla ruoka, harrastukset, pesut ja iltasatu. Kun lapset ovat nukkumassa, on sitten parisuhteen vuoro.
Kuulostaako tutulta?
Ennen lapsia parisuhteen huomioiminen ei vaatinut juuri ajatusta. Kahdenkeskisiä hetkiä oli päivittäin, ja elokuvakäynnit ja muut yhteiset jutut oli helppo järjestää. Omaa aikaa sai ottamalla eikä siitä tarvinnut erikseen puhua.
Nykyisin olemme kolmen lapsen työssäkäyviä vanhempia. Esikoisemme täyttää kohta seitsemän ja kaksosemme ovat nelivuotiaita. Arki on touhukasta ja täyttä, vaikka meillä ei aikataulutettuja harrastuksia liiemmälti ole. Sukulaiset asuvat parin tunnin automatkan päässä, joten arki mennään omin voimin. Jos lapsenvahti halutaan, se pitää erikseen järjestää hyvän aikaa ennakkoon.
Kaikenlaiset vinkkilistat ovat kovasti muodissa. Tässä omani, kantapään kautta koostettuna.
Puhukaa toisillenne, tarvittaessa kaikesta
Jokainen synnytys on ollut minulle vertaansa vailla oleva kokemus. Vauva-aikana käperryin omaan kuplaani niin tyystin, että omat ja puolison tarpeet jäivät pahasti taka-alalle. En kaivannut seksiä enkä hirveästi läheisyyttäkään, kun kotona pidin lapsia jatkuvasti sylissä tai kantoliinassa. Imetys muutti rinnatkin maitovarastoiksi.
Kun puolisoni otti puheeksi parisuhteemme tilan, järkytyin. En ollut lainkaan ymmärtänyt, kuinka tärkeää seksi hänelle oli tai kuinka vaikea tilanne hänelle oli. Ymmärsin kärsiväni myös suorituspaineista. Vauvavuonna en kokenut itseäni erityisen seksikkääksi tai puoleensavetäväksi (kokeeko kukaan?!).
Aloimme ottaa iltaisin aikaa ihan erikseen sitä varten, että olemme lähekkäin ja puhumme tunteistamme – ja seksistä. Näiden keskustelujen seurauksena ymmärsin ensimmäistä kertaa itse, kuinka olen järjestelmällisesti ollut ajattelematta omia tarpeitani.
Seksistä on vaikea puhua, mutta se kannattaa. Nykyään keskustelemme muistakin asioista syvemmin ja kuuntelemme toisiamme paremmin. Ei tässä täydellisiä olla, mutta paremmin meillä menee nyt kuin vielä pari vuotta sitten.
Päivittäisten jutteluhetkien lisäksi otimme käyttöön seksuaaliterapeutin blogista löytyneen parisuhteen SWOT-analyysin. Puolen vuoden välein perkaamme parisuhteemme vahvuuksia, heikkouksia, mahdollisuuksia ja uhkia. Yhteiseen kalenteriin aikataulutettu tapahtuma oli varsinkin alussa välttämätön, jotta asioista tuli oikeasti puhuttua. Tuollainen keskustelu voi jännittää ja pelottaa, joten teimme siitä kivan jutun laittamalla yhdessä hyvää ruokaa tai ainakin hankkimalla jotain naposteltavaa.
Vaali omaa aikaa ja tiedosta tarpeesi
Ihmiset ovat erilaisia. Puolisoni pääsee irtautumaan omiin ajatuksiinsa laittamalla kuulokkeet päähän ja siirtymällä työhuoneeseen. Minun on pakko päästä itsekseni ulos. Olen muutenkin huomannut, että viikonloppuaamuisin minä olen se, jonka pinna kiristyy, jos ulos lähteminen viivästyy.
Yhteisen ajan viettäminen ei tunnu uhraukselta, kun on ensin huolehtinut siitä, että on saanut jo hetken omille jutuilleen ja ajatuksilleen.
Järjestä yhteistä aikaa
Pienet lapset vievät paljon energiaa. Aikataulutusrumba lastenhoitajien kanssa tuntuu usein rankemmalta kuin omin voimin pärjääminen. Siksi lanseerasimmekin kotitreffit, jotka ovat energia- ja valmistautumistasosta riippuen joko illallis- tai leffatreffit. Tällaiset onnistuvat, koska lapsemme nukkuvat pääsääntöisesti todella sikeästi.
Hyvätkään kotitreffit eivät kuitenkaan täysin korvaa sitä tunnetta, jonka saa, kun lähtee pois tiski- ja pyykkivuorien keskeltä. Lasten ollessa pieniä saatoimme joulun ja pääsiäisen sukulaisreissun loppupuolella lähteä kaksin ravintolaan. Tavoite oli päästä kahdestaan ulos edes kaksi kertaa vuodessa, eikä tähänkään aina päästy. Sekään ei kuitenkaan ole vakavaa, jos pitää huolen siitä, että treffejä järjestetään ainakin kotona.
Lopuksi
Pienet asiat on helpompi toteuttaa kuin isot. Kun voimia on muutenkin rajallisesti, kannattaa suosia pieniä, helposti toteutettavia parisuhdetekoja. Meillä on tapana syödä iltapalaa ja jutella kuulumiset, kun lapset ovat menneet nukkumaan ja olemme hetken puuhailleet omia juttujamme. Kotiin tultaessa ja sieltä lähdettäessä halitaan ja pussataan.
Lisäksi olemme perustaneet oman pikaviestinkeskustelun parisuhdeasioille. Sinne viestitellään niin hyvistä kuin huonoista asioista, jotka eivät sovi arkilogistiikan ja kauppalistakeskustelujen lomaan.
Suosittelen.
Jaana
Kirjoittaja on kolmen lapsen työssäkäyvä äiti, joka päätyy välillä suorittamaan arkea, mutta pyrkii olemaan itselleen armollinen.
Kannen kuva: katyasmailey / Canva