Ei kahta ilman kolmatta
02.02.2023
Aikuiset kaksoset kertoivat verkkokyselyssä, millaisia vaikutuksia kaksosuudella on parisuhteeseen. Selvisi, että kaksosuus voi tuoda parisuhteeseen avointa vuorovaikutusta ja tärkeän perheenjäsenen.
Levitimme Valtakunnallinen Kaksosten päivä -Facebook-ryhmässä verkkokyselyä, jossa kysyimme aikuisilta kaksosilta, millaisia vaikutuksia kaksosuudella on parisuhteeseen. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 84 identtistä tai ei-identtistä kaksosta, jotka olivat 18–67-vuotiaita. Vastaajista suurin osa oli naisia (92 %) ja loput miehiä (8 %). Vastaajien joukossa oli heteroseksuaaleja, homoseksuaaleja ja biseksuaaleja.
Enemmistö vastaajista kertoi olevansa parisuhteessa (76 %). Kaksi kertoi elävänsä polyamorisessa suhteessa. Sinkkuja vastaajista oli 19 %. Yksi kertoi olevansa eronnut ja yksi leski. Osa kertoi, ettei ole koskaan seurustellut (4,8 %).
Juttuun on nostettu anonyymeja sitaatteja kyselyn avoimista vastauksista, joissa vastaajat kertoivat omin sanoin kokemuksistaan.
Kaksosuudesta kerrotaan ylpeydellä
Pääosin kaksosuudesta kertominen potentiaaliselle kumppanille koetaan luonnolliseksi, helpoksi ja tärkeäksi. Monet haluavat kertoa kaksosuudesta pian sen vuoksi, että kaksosuus on tärkeä osa identiteettiä.
– Kaksosuus on ensimmäisiä asioita, mitä itsestäni kerron, koska se on olennainen osa minua ja persoonaani ja tärkeimpiä asioita elämässäni.
Mikäli kaksosuuden ei koe määrittävän itseä, siitä kertomista saatetaan tietoisesti välttää. Silloin kaksossisaruksesta kerrotaan kuten kenestä tahansa sisaruksesta. Usein kaksosuudesta kuitenkin kerrotaan ylpeydellä.
– Tunnen aina hieman ylpeyttä saadessani kertoa olevani kaksonen. Kerron asian aina mielelläni, sillä olen läheinen ja paljon tekemisissä kaksoseni kanssa.
Vaikka tapailukumppanit suhtautuvat pääsääntöisesti myönteisellä uteliaisuudella kaksosuuteen, joillekin kaksosten läheinen suhde voi tulla yllätyksenä. Osa haluaa selvittää varhaisessa vaiheessa, mitä mieltä kumppani on siitä, että kaksossisarus on tiivis osa elämää. Toiset taas ilmoittavat suoraan, että kaksossisarus ei ole lähdössä mihinkään.
– Tein kumppanille selväksi, että siskoni on aina kuvioissa eikä muuta vaihtoehtoa ole.
Rima sielunkumppanille
Huoli siitä, että kaksosuus vaikuttaisi jotenkin parisuhteeseen, ei ole vastaajien keskuudessa yleinen. Sen sijaan useammin vastaajat ovat pohtineet, kuinka parisuhde vaikuttaa kaksossisarukseen. Etenkin jos suhde kaksossisarukseen on tiivis ja läheinen, saatetaan pelätä kaksossisaruksen kokevan yksinäisyyttä tai että sisarukset etääntyvät toisistaan.
Läheisyyden vuoksi ajatus parisuhteesta ja kaksossisaruksesta erkaantumisesta voi olla vaikea, jopa mahdoton. Monet toivovat, että sanallinen ja sanaton yhteys kumppaniin olisi yhtä vahva kuin kaksossisaruksen kanssa. Kaksosuus voikin nostaa rimaa seurustelukumppanille.
– Joskus mietin, odotanko kumppaniltani liikaa ymmärrystä omien ajatusteni tai tulkintojeni suhteen ja vielä lyhyellä selittämisellä vain siksi, että olen tottunut, että joku ymmärtää minua lähes puolesta sanasta.
Vaikka osalla kaksosuus ei aiheuta paineita parisuhteelle henkisen tai fyysisen etäisyyden vuoksi, osa kokee, että kaksosuus tuo parisuhteeseen ikään kuin kolmannen ihmisen. Siksi myös kumppani saattaa pohtia, millainen osa hänelle suhteessa jää.
– Poikaystäväni ilmaisi meidän kaksosten välisen siteen olevan niin vahva, että hän mietti, voiko olla ikinä nro 1 minulle.
Erityisen voimakkaan mustasukkaisuuden kokeminen on kuitenkin harvinaista. Monelle on tärkeää, että sekä kumppani että kaksossisarus pitävät toisistaan. Pahimmillaan huonot välit voivat katkaista orastavan suhteen, parhaimmillaan kaikista osapuolista tulee kuin perheenjäseniä.
– Puolisoni ymmärtää täysin, miten monella tapaa kaksonen on osa myös meidän kahden perhettä: meidän koti on myös kaksoseni koti ja toisinpäin.
Avoimuutta parisuhteeseen
Jos kaksosuuden tunnistetaan vaikuttaneen parisuhteeseen, vaikutusten koetaan useimmin olevan myönteisiä. Kaksosena on voinut oppia jo ennen parisuhdetta sellaisia vuorovaikutustaitoja, joista on etua parisuhteessa, esimerkiksi kykyä kompromisseihin ja riitelytaitoja.
Jos on varttuessa joutunut jakamaan kaiken kaksosensa kanssa, voi myöhemmin syntyä erityinen halu itsenäisyyteen ja erillisyyteen. Silloin ei välttämättä kaipaa parisuhdetta lainkaan. Parisuhteessa taas voi olla hyvin tarkka tavaroistaan.
Toisaalta kaksosuus on voinut opettaa jakamaan tilaa niin, ettei se tunnu jakamiselta.
– Olen tottunut olemaan toisen ihmisen kanssa yhdessä niin, että otan myös oman tilani. Osaan olla yksin toisen seurassa.
Kaksosen kanssa onkin voinut tottua mutkattomuuteen, jossa on helppo puhua ajatuksistaan ja tunteistaan. Sama voi toteutua myös parisuhteessa sekä kumppanin ja kaksossisaruksenkin välillä.
– Kaksosuuden kautta myös parisuhteessani pyrimme puhumaan asioista avoimesti ja oikeasti ymmärtämään toisiamme. Puolisoni on myös paras ystäväni, ihan niin kuin kaksosenikin. Kaksoseni kanssa puolisonikin saa olla juuri sellainen kuin on.
Rinnalle voi tulla, väliin ei
Kaksosten välinen suhde vaikuttaa siihen, millaisen roolin kaksosuus voi parisuhteessa saada. Suhteesta riippuen on mahdollista, että kaksosuus vaikuttaa parisuhteeseen joko todella paljon tai ei lainkaan.
On yksilöllistä, millaisiksi vaikutukset koetaan. Kaksossuhde voi olla rikkomaton, vaikka etäisyyttä olisi paljon tai yhteyksissä ei oltaisi lainkaan.
– Kaksospuolisko on aina osa elämääni. Vaikken tällä hetkellä ole hänen kanssaan missään tekemisissä, joku yhteys meillä säilyy aina.
Osa vastaajista kertoo, että kaksossisarusten väliin on mahdotonta tulla, mutta rinnalla on tilaa. Onhan kyse erilaisista suhteista.
– Siskoni ja minun suhdetta ei mikään koskaan tule muuttamaan. Puhutaan aivan eri asiasta kuin parisuhde. Eikä ole tarve verrata kumpi on merkityksellisempi. Molemmat maailman tärkeimpiä.
Molemmilla voikin olla erityinen osa omassa elämässä.
– Kaksoseni ja puolisoni rikastavat elämääni valtavasti, kumpikin erikseen mutta myös yhdessä.
Teksti: Krista Huupponen
Kuvaaja: Unsplash / Justin Groep
Juttu on julkaistu Monikkoperheet-lehdessä 4/2021