Näin meillä nukutaan

05.04.2022

Juttu on julkaistu Monikkoperheet-lehdessä 2/2021.

Kysyimme Suomen Monikkoperheet ry:n Facebook-sivulla, miten monikkoperheet ovat järjestäneet nukkumisen silloin, kun monikkolapset ovat vauvoja. Vastauksista kävi ilmi, että järjestelyjä on lähes yhtä monta kuin vastaajiakin.

Saimme kyselyyn kaikkiaan 267 vastausta. Hieman yli puolet vastaajista (142) vastasi, että perheessä kaikki nukkuvat samassa huoneessa. Toiseksi suosituin nukkumisjärjestely (101 vastaajaa) oli, että vanhemmat nukkuvat yhdessä huoneessa, monikkovauvat toisessa. Yhdeksän vastaajaa kertoi, että heillä monikkovauvat nukkuvat omissa huoneissaan ja vanhemmat toisessa huoneessa. Viisitoista vastaajaa kertoi heidän perheessään olevan jokin muu nukkumisjärjestely.

Kaikki perhepedissä

Moni vastaaja kertoi sekä vanhempien että monikkovauvojen nukkuvat samassa huoneessa ja myös samassa sängyssä perhepedissä.

”Perhepeti – ja iso sellainen. Esikoisen aikana jo hyväksi todettu ja oli itsestäänselvyys, että jotenkin se laitetaan toimimaan käytännössä myös tuplien tultua. Imetyskin oli näin itselle kaikkein helpointa. Pinniskin on ollut sivuvaununa alusta asti, mutta ensi kertaa siinä tyypit nukkuivat kunnolla vasta 1,5-vuotiaasta asti satunnaisesti, jos eivät halua nukkua kenenkään vieressä perhepedissä.”

Siirtyminen omiin huoneisiin

Usea vastaaja kertoi, että perheessä nukuttiin ensin samassa huoneessa, mutta lasten kasvaessa nukkumisjärjestelyä muutettiin.

”Alkuun vauvoina samassa sängyssä vanhempien huoneessa. Sitten siirtyivät omiin sänkyihin omaan huoneeseen nukahtaen toistensa tuhinaan.”

”Alkuun tietysti nukuttiin kaikki samassa huoneessa. Toinen vauvoista viihtyi pinniksessä, toinen vaati päästä viereen. Hulinavaiheessa hakeuduin välillä itse toiseen huoneeseen ja mies nukkui vauvojen kanssa. Välillä minä nukuin toisen ja mies toisen vauvan kanssa. Monesti kaikki neljä vaihtoivat nukkumapaikkaa yön aikana… ”

”Aluksi kaikki samassa, mutta se ei toiminut, kun kuulin kaikki pienetkin äänet. Sitten mies nukkui kaksosten kanssa samassa huoneessa ja minä eri huoneessa.”

Vanhemmat eri huoneissa

Monessa perheessä vanhemmat olivat hajaantuneet nukkumaan eri huoneisiin parempien yöunien toivossa.

”Mä nukuin arkena lasten kanssa ylhäällä yhdessä makkarissa, mies alhaalla, että sai nukuttua, kun joutui heräämään aikaisin töihin”

”Meillä vuokrattavat ”sairaalasängyt”. Joka toinen yö vauvat isän kanssa olkkarissa, joka toinen kaikki makkarissa. Vauvat vasta vajaa 4kk, tilanne kehittyy vielä.”

”Minä nukuin vauvojen kanssa samassa sängyssä ja mies nukkui toisessa huoneessa taaperon kanssa.”

”Meillä oltiin vanhemmat eri huoneissa yhden vauvan kanssa muutaman kuukauden.”

Vaihtelevat järjestelyt

Osassa perheistä monikkovauvat nukkuivat alusta asti omassa tai omissa huoneissaan.

”Kaksoset nukkuivat omassa yhteisessä huoneessaan alusta lähtien ja vanhemmat omassa makuuhuoneessaan. Näin aikuisetkin saivat nukkua, kun ei jokaiseen inahdukseen tarvinnut reagoida. Lapset nukkuivat aluksi äitiyspakkauksen pahvilaatikoissa, jotka olivat perätysten laverisängyllä. Muutaman kuukauden iässä siirtyivät omiin pinnasänkyihin huoneessaan.”

Myös muut, välillä mielikuvitukselliset ratkaisutkin ovat monikkoperheissä joskus mahdollisia olosuhteiden pakosta.

”Kaikki samassa huoneessa ei kyllä onnistunut, kun perheessä 7 henkilöä. Mutta vauvoina kaksoset oli vaavisängyissä samassa huoneessa vanhempien kanssa. Kun kasvoivat, muuttivat omaan huoneeseen.”

”Miun kaksosvauvat asuivat erillään 1v2kk:tta, sillä toinen joutui asumaan sairaalassa koko tuon ajan. Mutta kun kotiutui, niin ovat nyt asuneet 11 vuotta samassa huoneessa keskenään ja ovat yhä iloisia siitä.”

Teksti: Raisa Ojaluoto

Kuva: Unsplash / Simon Berger