Family Honeymoon Lontoossa
18.04.2024
Kansainvälisen kaksosäidin kulttuurisia kohtaamisia, blogisarjan osa 2.
Kun aloin odottaa nyt 5-vuotiaita kaksosiamme, raskaus oli toivottu ja suunniteltu (tosin kaksosuutinen päräytti tälle ”suunnittelulle” räkänaurun). Olimme kokeneet muutamaa vuotta aikaisemmin yllätysraskauden ja sen varsin traumaattisen päättymisen keskenmenoon, mistä toipuminen lykkäsi varsinaista toivottua raskauden yrittämistä parilla vuodella. Näinä vuosina kuitenkin kehkeytyi unelma siitä, että mikäli saisimme säästettyä riittävästi, voisimme mieheni kanssa molemmat olla jonkun pätkän vanhempainvapaalla. Minulla oli tohtoriopinnot Lontoossa, jossa kävin kerran kuussa Turusta käsin, joten haaveilimme muuttavamme Lontooseen mieheni vanhempainvajaan ajaksi. Haasteena unelmalle oli tietysti hintalappu, mutta unelma oli yhteinen – olihan mieheni aikoinaan tehnyt omat neurobiologian jatko-opintonsa Leicesterissä, ja Iso-Britannia oli molemmille tuttu kolmas kotimaa.
Kun turkulainen lääkäri ultrassa raskausviikolla 6 sanoi ”oho, kaksoset!”, ajattelimme tämän unelman liukuvan ulottumattomiin, kuten moni muukin asia mitä yhden pienen lapsen kanssa voi tehdä mutta kahden ei. Raskauden edetessä ja lopulta tyttöjen syntyessä suht terveinä palasimme kuitenkin pohtimaan, olisiko puolen vuoden reissu kuitenkin mahdollinen. Muusikkona en voinut olla pois soittimeni ja opintojeni äärestä kovin kauaa, ja yksinäiseen matkustamiseen palaaminen suoraan vauvavuodesta tuntui myös pahalta. Päätimme kerätä säästömme ja kun vauvat täyttivät vuoden, pakkasimme laukut (mikä olikin järkyttävä projekti yksinäiseen matkustamiseen verrattuna!) ja lensimme Lontooseen heinäkuisessa helteessä, paluuliput ostettuna jouluksi.
Löysimme yliopiston läheltä pienen kaksion, johon meillä oli juuri ja juuri varaa muutamaksi kuukaudeksi. Pohjaratkaisu oli loistava, sillä toisen kerroksen kulma-asunnon olkkarissa oli lattiaan ulottuvat ikkunat, joten 1-vuotiaat saivat kirjaimellisesti katsella nenä lasissa miten punaiset double decker -bussit, jalankulkijat, pyöräilijät ja koiranulkoiluttajat pyyhälsivät silmien alta. Kaduilla kävellessä erityisesti afrikkalaistaustaiset lontoolaiset tulivat usein onnittelemaan kaksosten suuresta siunauksesta (!), ja itse olin oikein tyytyväinen, kun suomalaislapseni alkusäikähdyksestä selvittyään pian tottuivat kaikennäköisiin, -värisiin, -kielisiin ja -kulttuurisiin (ja usein kovaäänisiin) kohtaamisiin niin bussissa, kaduilla ja kaupoissakin.
Vauvavuodesta ei jäänyt itselleni rehellisesti sanoen juurikaan (onnellisia) muistoja (kaksosäititreffejä lukuun ottamatta). Syyslukukauden alkaessa asetuimme kuitenkin pieneen lontoolaiseen isoikkunaiseen kaksioomme, ja uusi aika alkoi. Sain laittaa aamulla aikuisten vaatteet päälle, ottaa kahvia ja lähteä kävellen eläväisen keskustan läpi yliopistolle. Päivän päätteeksi kävelin takaisin, usein joogastudion kautta. Illan vietin lasten kanssa, ja lohdutin stressaantunutta miestä, joka opetteli taapero-pyykki-ruoka-vaippa-lelut-kaaoksen hallintaa (kestämistä). Kun pääsin aikaisin kotiin, hurautimme esimerkiksi bussilla Thames-joelle ja kävelimme kaksosrattaiden kanssa Tate Galleryn ilmaisen osion läpi ja Millennium-sillan yli takaisin kotiin. Mieheni sai oppia hallitussa pienessä kaksiossa lapsiperheen arjen pyörittämisen haasteet, mikä oli sekä parisuhteen tulevaisuuden että lasten kannalta todella tärkeää. Hän osaa edelleen ulkoa kaikki Lontoon keskustan AIDATUT leikkipaikat, sekä millä metroasemalla on hissi ja millä ei, ja missä ravintoloissa tai kahviloissa on riittävästi syöttötuoleja, että kaksi on yleensä vapaana.
Lontoon kuukausiin mahtui monenlaista, kuten norovirus joka vei koko perheen (!!) taksilla sairaalaan päivystysosastolle sunnuntai-iltaiseen nesteytykseen viiden päivän oksentamisen jälkeen. Tästäkin huolimatta puhumme Lontoon ajasta perheemme kuherruskuukautena, Family Honeymoonina. Meistä tuli siellä perhe, ja ensimmäiset oikeasti onnelliset muistoni elämästä kahden lapsen perheenä ovat tältä Lontoon ajalta, sillä vauvavuosi kyllä hukkui osaltani jonnekin selviytymisen aallokkoon. Reilu kuukausi Turkuun paluun jälkeen alkoi maailmanlaajuinen pandemia, joka tutkimustenkin mukaan koetteli eniten perheitä ja parisuhteita, joissa oli pieniä lapsia, niin myös meitä.
Miten olisimme selvinneet ilman Lontoon pätkää, en tiedä. Hintalappuna kokemukselle oli koko siihenastisen elämämme säästöt, ja niiden mukana moni mukavuus, joita pidetään suomalaisessa kulttuurissa tärkeänä, kuten omistusasunto tai auto – mutta meidän perheemme elämän, onnellisuuden ja myös tulevaisuuden kannalta sijoitus oli parempi kuin olisimme ikinä voineet kuvitella, ja olemme joka päivä kiitollisia, että uskalsimme sen tehdä.
Mistä sinun perheesi unelmoi?
Pauliina Haustein
Entinen turkulainen, 5-vuotiaiden kaksostyttöjen äiti ja suomalainen sellisti, joka on muuttanut perheineen Keski-Eurooppaan. Blogisarja esittelee monikkoperhe-elämään liittyviä erilaisia kulttuurisia kohtaamisia.
Kansainvälisen kaksosäidin kulttuurisia kohtaamisia -blogisarjan ensimmäisen osan pääset lukemaan tästä.