Kopiokoneeseen laitettu keiju
01.02.2024
Identtiset eli samanlaiset, toistensa kopiot ja kaksoiskappaleet. Näin moni identtiset kaksoset mieltää, mutta minun identtiset tyttäreni eivät kuvailua allekirjoita.
”Mä en halua samanlaisia hattuja! Kaverit on jo nytkin kysyny, että kumpi meistä on kumpi!” Näin itki toinen tyttäreni 7-vuotiaana ostoksilla ollessamme. Tarve olla erillinen, oma itsensä, tuli silloin ilmi hattukaupoilla. Tänään, neljätoistavuotiaina, erillisyys näkyy paitsi hatuissa myös hatun alla; toinen on värjännyt hiuksensa Tuhkimon tummiksi toisen valitessa vaaleamman toffeen sävyn. Kaksosuudesta kysytään tyttöjen suureksi hämmästykseksi silti usein; eihän me olla YHTÄÄN samannäköisiä! Tyttöjen mielipidettä eivät horjuta edes ystävien näkemykset. ”Te ootte ihan samannäköisiä”, nauroi kylässä ollut ystävä tänään, ja sai vastaukseksi silmien pyörittelyä; ei tosin yhtä kiivasta kuin viikonloppuisilla juhlilla tavattu rouva, joka ihasteli ”aivan äitinsä näköistä tyttöä!”
Sisko riittää
Tytöt eivät lue toistensa ajatuksia tai jatka toisen aloittamaa lausetta. Jos heiltä kysyy, mitä toiselle kuuluu, saa kuivakan vastauksen ”kysy siltä.” Jos pimeä pelottaa, paras turva on sisko samassa huoneessa. Pienenä leikit sujuivat parhaiten siskon kanssa, mutta jos eivät sujuneet, hänet uhattiin jättää kutsumatta syntymäpäiville. Kun töllöntöistä jäätiin kiinni, rintama ei horjunut. Kuulakärkikynällä barbit tatuoinutta syyllistä etsiessäni sain vastaansanomattoman vastauksen ”no, jompikumpihan meistä niihin piirsi, mutta ei me voida millään muistaa, kumpi.”
Tytöt ovat identtiset kaksoset ja he ovat toistensa parhaat ystävät. He ovat myös verivihollisia.
Lahjoja toisilleen
Kun he vielä kirjoittivat lahjatoiveensa joulupukille, pyysin heitä aina kirjoittamaan myös, mitä he toivoisivat pukin tuovan siskolle. Eräänä jouluna sain vierittää eräänkin hikikarpalon etsiessäni marsu-aamutossuja! Toiveet, jotka he toisilleen esittivät, pukki täytti aina. Tänä vuonna pukki olin minä, ja joulun taikoja tehtiin Prismassa. Tytöt kipaisivat vuorotellen valitsemaan toisilleen lahjat ja toivat ne kärryyn takkini alle piiloon. Kun molempien valinnat olivat turvallisesti ostoskärryssä, oli minun vaikea pidätellä hymyäni; he olivat valikoineet toisilleen täsmälleen samat lahjat! Aivan identtiset.
Samasta meikki- ja kasvovoidemausta huolimatta tyttäreni ovat hyvin erilaisia keskenään. Olen leikillisesti kuvannut toista yli- ja toista alivilkkaaksi. Siinä missä toinen oli pissapyssyä itselleen toivonut poikatyttö, puki toinen aamulla ensimmäiseksi jalkaansa kopsuvat kengät. Prinsessamekon helmat olivat jäädä pyörällä ajoa opetellessa pinnojen väliin niin että opettelu meni itkuksi, mutta toista ei hidastanut kaatuminenkaan; polvista lähti pöly pyyhkäisemällä ja pipi puhaltamalla.
Tytöilläni on tähän asti ollut yhteiset ystävät. Vasta nyt kasiluokalla kaverit ovat alkaneet olla omia; samaan kaveripiiriin he kyllä toisten puolesta mahtuisivat molemmat pyörimään, mutta itse he haluavat tanssia omaan tahtiinsa ilman sisaren säestystä. (Voivat kaverit olla jakaantumisesta salaa tyytyväisiäkin, sillä yhteinen sävel oli usein riitasointu).
Ei yksikkö, vaan kaksikko
En ole koskaan pukenut tyttöjä samanlaisiin vaatteisiin (en ostanut edes niitä samanlaisia hattuja). Kiinnitin huomiota persoonallisuuksien eroihin jo pikkuvauva-aikana; toinen oli uinuvainen uneksija, toisen temperamentti vaati toimintaa. Voi ehkä arvata, kumpi opetteli pyöräilyä polvet ruvella, kumpi heilutteli helmojaan ja itki pelkäävänsä pyörän menevän pusikkoon pupujen päälle…
Tyttöjen erilaisuus kiehtoi minua aivan alusta asti. Siitä asti, kun sain syliini kaksi pientä nyyttiä, joista tuttavani huudahti: ”ihanku keiju olisi laitettu kopiokoneeseen!” Kaksi samanlaista, kaksi aivan erilaista, omanlaistaan pientä ihmistä, yhtä matkaa saapunutta, mutta omaa tietään kulkevaa. Heidän kaksosuutensa oli ihme ja ilo, mutta heidän kohtelunsa yksilöinä oli niin itsestäänselvää, että muistan hätkähtäneeni perhetutun käyttäessä heistä puhuessaan ilmaisua kaksoset. Nimitys ei ollut vakiintunut perhepiirimme käyttöön, itse asiassa hän oli ainoa, joka kutsui heitä aina kaksosiksi. Kyllä, sitä he ovat, ja vaikka haluan tukea heidän suhdettaan, en puhu heistä juuri koskaan kaksosina. He ovat tytöt, ihanat tyttöni, joiden muistan täsmentää olevan kaksosia vasta huomatessani keskustelukumppanin ihmettelevän ilmeen, kun olen kertonut minulla olevan kaksi lasta ja vastannut kysymykseen heidän iästään vain yhden luvun.
Näkymätön side näkyy sittenkin
Kaksosuus on tottakai luonnollista tytöille itselleen. Heillä ei ole muita sisaruksia kuin toisensa, eikä koskaan ole ollut aikaa, jolloin toista ei olisi ollut. Kaikki on koettu yhdessä, oltu mukana toisen ilossa ja surussa. Tänään jututin toista tyttöä tätä juttua varten ja kysyin, miten hän puhuu sisarestaan, siskona vai kaksosena. Siskona, en koskaan sano kaksonen tai kaksossisko, hän vastasi ja samassa sisko tuli vahvasti mieleen: hän muisti jättäneensä huoneensa oven auki! Nyt se sisko on varmasti mennyt sinne ja vienyt hänen meikkinsä! Viimeksikin uusi puuteri löytyi siskon tyynyn alta! Sisko oli anellut, ettei hän kantelisi, ja lupasi viedä koiraa myös hänen vuorollaan, mutta tuollaisesta rikoksesta se olisi ollut aivan liian lievä rangaistus…
Perheemme kutsuttiin kaksostutkimukseen. Tutkimuksessa identtisyys voitaisiin varmistaa; on mahdollista, että hoidoilla alkunsa saaneista identtisiksi uskotuista kaksospareista osa ei olisikaan identtisiä, vaan toinen olisi luomu, toinen tehotuotettu. Kysyin tyttöjen halukkuutta osallistua, ja molempien vastaus oli ehdoton ei. Mitä väliä sillä on, ihmetteli toinen, ja toinen jatkoi kauhistuneena: ”mä oon aina ajatellut että me ollaan identtisiä ja olis ihan kauheeta, jos selviäis ettei me ollakaan!”
Katja
Kirjoittaja on nelikymppinen teinityttöjen äiti, joka tarjoaa lapsilleen yhdistävän kasvukokemuksen; molemmilla on maailman noloin äiti!
Valtakunnallista kaksosten päivää vietetään Suomessa aina helmikuun 2.päivä. Vuonna 2024 päivää vietettiin Murretaan myyttejä kaksosuudesta teemalla.
Blogin kuvituskuva: Pixabay/ ArtsyBee