Kolmosperheen arki

01.03.2024

Me ollaan kolmosperhe, johon kuuluu muitakin tyyppejä kuin kolmoset ja se ei tunnu erikoiselta. Siihen on syy, koska se on meidän arkeamme. Se ei tunnu ihmeelliseltä tai harvinaiselta. Se on työntäyteistä ja pitkäjänteistä, sellaista perusarkea niin kuin muissakin perheissä. Meillä menee kolminkertainen aika kaikkeen ja meidän vaippalaukun pitäisi olla paljon isompi.

Kolmosperheessämme tehdään kaikki liukuhihnalla. Yritetään mennä sieltä missä ei ole aitaa ollenkaan, sieltä missä on alamäkeä ja apukäsiä tuuppimaan eteenpäin.

Kolmikko nukkuu omassa huoneessaan ja omissa sängyissään yöt. Alkuun nukkuivat meidän huoneessa, samassa pinnasängyssä. Yösyöttöjä oli kaksi. Heräsimme puolison kanssa kummatkin ja syötimme kaikki samalla. Se helpotti omaa nukkumista.

Meillä on maitokone eli espressokone vauvoille. Auttaa valtavasti, ettei tarvitse sekoittaa jatkuvasti maitojauhetta ja vettä. Maidon menekki on aikamoista. Tuttipulloja on 15 kappaletta plus ”hätävarat” ruokakomerossa, jos sattuu olemaan tosi kipeä, superkiireinen tai yliväsynyt.

Aamulla toinen vanhempi laittaa puuron, maidot ja ison pannullisen kahvia valmiiksi, kun toinen pukee ja kuljettaa vauvoja alakertaan. Nosta vauva, yökkäri pois, vaihda vaippa ja pue vaatteet, raput alas, vauva leikkimatolle. Toista vielä kaksi kertaa. Saadaan suurimmat osat aamusta syötettyä heidät yhdessä, mikä tarkoittaa, että toinen syöttää yhtä ja toinen kahta. Puuroa, lusikkaan, suuhun, pyyhi. Toistoja on monta. Meillä joustovaraa antaa se, että puolisolla on liukuva työaika. Kun puoliso lähtee töihin, minulla on hetki aikaa juoda kahvi ja syödä samalla, kun tyypit nukkuvat tai ovat leikkimatolla hulluttelemassa. Välillä viihdyttävät toisiaan, kun minä teen ruokaa tms. Meillä vauvat syövät todellakin purkkiruokaa. Aika ei tunnu riittävän oman ruuan tekemiseen, saatikka vauvoille. Puuro tehdään itse, siihen se jääkin. Lounaan jälkeen tyypit menevät pidemmille päikkäreille, siinä saattaa olla jopa 1,5 h aikaa tehdä ”omia” juttuja, esimerkiksi vaikka luvattua blogitekstiä.

Kokeilin kerran kantaa kaikki samaa aikaa ylös tuplakantorepulla ja yksi sylissä, ei toiminut. Vauva syliin, kanna ylös, laske leikkimatolle. Toista kaksi kertaa. Vaihda vaippa, vauva sänkyyn unipussiin. Toista kaksi kertaa. Tutti suuhun ja unirätti kainaloon. Toista noin 15 kertaa. Kolmikko nukkuu pitkät päikkärit omissa sängyissä, rauhoittuvat sinne kaikelta kolinalta ja kilinältä mitä allekirjoittanut pitää siivotessaan. Välipalana maitoa, sen heille saa samaan aikaan syötettyä erilaisten viritelmien avulla, milloin sitterissä on peitto ja milloin puklurätti pitämässä pulloa paikoillaan. Vaikka puoliso on kotona suurimman osan ajasta, ei kädet riitä.

Meillä on sittereitä 7, neljää erilaista. Leikkimattoja on kolme erilaista. Puklurättejä ja tutteja on äärettömästi. Kantoreppu, tuplakantoreppu ja kantoliina. Mielestäni kolmosarki on välineurheilua.

Nykyään maidon antaminen tuntuu helpolta, alussa kolmikkoa piti syöttää varovasti. Maitoa meni helposti henkeen, kun ei osattu vielä syödä. Yleensä kolmosarjen alkua varjostavat keskosuudesta johtuvat vaikeudet. Henkisesti ja fyysisesti hankalia aikoja vanhemmille. Onneksi puoliso sai olla kotona pitkään yhtä aikaa kanssani. Ei tätä yksin olisi kestänyt, eikä ilman huumoria. Kaikelle on pakko nauraa, muuten mikään meidän arjessa ei käy järkeen. Sitä stressiä ja huolta on pinottu harteille todella paljon siitä asti, kun varhaisultrassa löytyi kolme sykettä.

Meidän tyypit on tyytyväistä sakkia. Juttelevat toisilleen leikkimatolla ja huiskivat leluja niin, että vieruskaveri nauraa. Heilutellaan helistimiä ja lauletaan heille leikkimatolla, yleensä vuorotellen tahtovat syliin tai Bumboon istumaan, joskus samaan aikaan. Kun kääntää selän, tutit on vaihtaneet omistajaa, kaverin silmää raavitaan tai tukkaa vedetään. Siitä tulee paha mieli. Joskus on kiva, kun toinen potkii, toisinaan sitä pelästytään.

”Teillä taitaa olla kädet täynnä?”- on yksi yleisin kysymys. Kyllä. Meillä on kädet täynnä ja ylikin. Sylejä on kaksi, vauvoja kolme, miten sen pitäisi riittää?

Päivällisaika, maitokone päälle, purkkiruoka lautaselle ja mikroon. Maidot pulloihin samalla kun kuuntelet huudettua palautetta kolmikolta, jolla alkaa olemaan jo vauvan nälkä. Nämä meidän vauvat eivät ole kehitysiältään tarpeeksi vanhoja istumaan syöttötuolissa, niin meillä syödään olkkarissa sittereissä. Järjestetään kolme sitteriä puolikaareen, johon haetaan eniten huutava vauva ensin. Kääri hihat, laita ruokalappu, anna maitohörppy. Syötä vauvat vuorotellen tai eniten nälkää huutava, tyyli vapaa, kunhan ruoka menee kaikkien suuhun. Pyyhi kädet, naama, suurimmat osat ympäristöstä ja ota ruokalappu pois. Toista kaksi kertaa.  Käännä sitterit telkkariin päin, että voit siivota ja syödä vähän itsekin.

Aarne Alligaattori on mahtava tyyppi, koska joskus on siivottava tai käytävä vessassa. Jos kavereita tai sukulaisia on käymässä, on toistoja paljon vähemmän, mutta niitä on. Vaikka joku on käymässä, tuntuu silti kuin olisi koko ajan vauva sylissä.

Tyyppien kanssa on kiva olla leikkimatolla, sohvalla tai keittiössä kokkaamassa. He seuraavat tarkasti ja nauravat paljon. Oppivat hurjan nopeaa, joka päivä joku oppii jotain uutta. Tuntuu ettei itse pysy edes perässä. Yritän ottaa kuvia, jotta jotkut päivämäärät jäisivät talteen.

Pienet iltapäiväunet nukutaan sitterissä, tässä kohtaa päikkärit saattaa olla kaikilla eri aikaa. Yhden kanssa jutellaan, toiselta vaihdetaan vaippaa ja yksi nukkuu. Jos ei ole kiinni vauvassa, niin voi pestä pyykkiä tai siivota keittiötä.

Illalla syödään aamulla tehtyä puuroa. Helpottaa, kun ei tarvitse illalla enää keitellä puuroa. Joku hieroo silmiin puuroa ja joku haukottelee. Joku kertoo mielipiteen päivän tapahtumista pärisyttämällä. Se on muuten kivaa! Joku itkee ja joku kakkaa. Siivous ja ylös siirtyminen. Se on helpompaa, kun on kaksi aikuista, mutta toistoa siinäkin on. Pesut, yökkärit, omaan sänkyyn tuttien ja uniriepujen kanssa. Iltasatu, valot pois ja hyvät yöt. Ensin vauvoille, sitten isosiskolle. Nopeammin kirjoitettu kuin tehty.

Lähteminen kotoakin on oma juttunsa, joskus siihen menee 1,5 tuntia ja joskus, jos vaipat on juuri vaihdettu, tyypit syötetty, sää on lauha, auto toimii ja kuun asento on oikea, voidaan päästä lähtemään puolessa tunnissa. Ja se meidän vaippakassi on edelleen liian pieni, mutta sinne ängetään silti 10 vaippaa, kolme puklurättiä, kolme tuttipulloa, korvikemaidot, ruokapurkkeja, lusikoita, ruokakippoja, baby wipesit, kolme vaatekerrastoa ja kourallinen vaihtotutteja. Jos muistetaan. Joskus se on tyhjä ja joskus se jää koirien riepoteltavaksi kotiin.

Sitten on vielä isosiskon harrastukset, koirat ja oma terveys. Käydään neuvolassa ja kehitysseurannoissa. Yritämme poistua kotoa mahdollisimman paljon, usein kuitenkin tuntuu, ettei aika ja jaksaminen riitä. Luulen etteivät muut aina ymmärrä, kuinka paljon pelkkää ajatustyötä kotoa lähteminen vaatii. Tämän kokoisen perheen logistiikkapuoli on taas asia erikseen.

Jotkut asiat vievät niin paljon aikaa, ettei niistä edes jaksa kirjoittaa. Tuntuu, ettei ulospäin näy, kuinka rankkaa kolmosarki on. Eli jos joku miettii miksi meidän perheestä ei kuulu tai ei muisteta vastata viesteihin. Niin täällä me olemme, viettämässä ruuhkavuosia ihan omassa kodissa, pää pyörällä. Kylään saa aina tulla, varsinkin jos on nisua mukana, kahvia on.

Ida

Kirjoittaja on pikkuisen päälle 30-vuotias, esiteinin ja kolmosten äiti sekä huumorintajuinen ja aurinkoinen avopuoliso.

Suomessa vietetään valtakunnallista Kolmosten päivää aina 3.3. Päivän on lanseerannut Suomen Kolmosperheet ry.

Lue sivuiltamme 10 vinkkiä kolmosperheen vauva-arkeen ja Tarvikevinkkejä kolmosperheen vauva-arkeen.

Yläosan kuvituskuva: PixaBay/geralt